Useimpien nuorten ei tarvitse miettiä omaisten hoitamiseen liittyviä kysymyksiä. Saattaa olla, ettei heidän vanhemmilleen ilmaannu terveysongelmia moniin vuosiin.

 Entä jos isäsi tai äitisi kuitenkin sairastuu ollessasi vielä nuori? Mietihän kahta nuorta, jotka ovat kohdanneet tämän ongelman.

•  Emmalinen tarina

•  Emilyn tarina

 Äitini sairastaa Ehlers-Danlosin oireyhtymää (EDS). Se on krooninen ja tuskallinen sairaus, joka tuottaa kipua nivelissä, ihossa ja verisuonissa.

 Tähän sairauteen ei ole parannuskeinoa, ja äitini olotila on vain pahentunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kerran hänen veriarvonsa olivat niin alhaalla, että hän oli vähällä kuolla. Toisinaan, tuskan ollessa kovimmillaan, on ollut aikoja, jolloin hän ei ole halunnut enää elää.

 Minä ja perheeni olemme Jehovan todistajia. Ystävät seurakunnassa ovat olleet hyvin lohduttavia. Äskettäin eräs ikäiseni tyttö seurakunnastamme lähetti kortin perheellemme. Hän halusi kertoa, miten paljon hän rakastaa meitä, ja vakuuttaa, että voimme luottaa hänen tukeensa. On mahtavaa, että minulla on hänen kaltaisensa ystävä.

 Raamatusta on ollut minulle valtavasti apua. Eräs suosikkiraamatunkohtani on psalmi 34:18, jossa sanotaan: ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän.” Toinen mieluisa jae on Heprealaiskirjeen 13:6, jossa sanotaan: ”Jehova on minun auttajani; en pelkää.”

 Heprealaiskirjeen kohta on minulle erityisen merkityksellinen. Suurin pelkoni on, että menetän äitini. Rakastan häntä niin paljon ja olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää hänen kanssaan. Tuo raamatunkohta auttaa minua katsomaan tulevaisuuteen luottavaisin mielin huolimatta siitä, mitä se tuo tullessaan.

 Pelkään erästä toistakin asiaa. EDS on perinnöllinen sairaus. Äitini sai sairauden omalta äidiltään, ja minä taas omalta äidiltäni. Aivan oikein – minäkin sairastan EDS:ää. Heprealaiskirjeen 13:6 kuitenkin vakuuttaa minulle, että tässäkin tilanteessa ”Jehova on auttajani”.

 Samalla kuitenkin yritän arvostaa sitä, mitä minulla nyt on, sen sijaan että eläisin menneisyydessä tai murehtisin tulevaa. Masentuisin, jos vertaisin äitini rajoituksia siihen, mitä hän aiemmin kykeni tekemään. Raamattu sanoo, että koettelemukset, joita kohtaamme, ovat ”hetkellisiä ja kevyitä” verrattuna toivoon ikuisesta elämästä ilman sairauksia. (2. Korinttilaisille 4:17; Ilmestys 21:1–4.)

 Pohdi: Mikä auttaa Emmalinea säilyttämään myönteisen asenteen? Miten sinä voit pysyä myönteisenä kohdatessasi vastoinkäymisiä?

 Isäni sai ensimmäisen masennusjaksonsa ollessani lukiossa. Tuntui kuin vanha isäni olisi kadonnut ja uusi mies ottanut hänen paikkansa. Siitä lähtien isäni on kärsinyt suunnattomasta surusta, järjenvastaisista peloista ja ahdistuksesta. Hän on kamppaillut ongelman kanssa viimeiset 15 vuotta. Hän on musertunut surusta, vaikka tietää, ettei ole mitään järjellistä syytä tuntea sillä tavoin. Sen täytyy olla hänelle hyvin tuskallista!

 Me olemme Jehovan todistajia. Seurakuntamme on hyvin kannustava. Ystävät siellä ovat olleet todella huomaavaisia ja ymmärtäväisiä. Kukaan ei tee isäni oloa kurjaksi niin että hän ajattelisi olevansa hyödytön. Olen nähnyt, miten suurta kestävyyttä isäni osoittaa koettelevassa tilanteessaan, ja rakastan häntä sen vuoksi enemmän kuin koskaan aiemmin.

 Ikävöin sitä, millainen isäni ennen oli – kun hän ei ollut musertunut ahdistuksesta eikä kärsinyt vaan oli iloinen. Minusta tuntuu pahalta, kun ajattelen, miten hän joutuu päivittäin kamppailemaan mielessään asuvan näkymättömän vihollisen kanssa.

 Kaikesta tästä huolimatta isäni työskentelee kovasti säilyttääkseen myönteisen tulevaisuudenkuvan. Äskettäin erään hyvin vaikean masennuskauden aikana hän otti tavoitteekseen lukea joka päivä Raamattua, vaikka vain muutamankin jakeen. Se vahvisti häntä suuresti. Tämä vähäpätöiseltä vaikuttava tapa toi hänelle suurta apua. Olin hyvin ylpeä isästäni tuon synkän masennusjakson aikana.

 Pidän erityisesti Nehemian 8. luvun jakeesta 10, jossa sanotaan: ”Jehovan ilo on teidän linnoituksenne.” Tämä jae on varsin paikkansapitävä. Saan paljon iloa siitä, kun olen aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja osallistun kokouksiin. Vaikka minulla olisi ollut sisäisesti tyhjä olo, sydämeni täyttyy ilosta ja tunnen syvää onnellisuutta koko loppupäivän ajan. Isäni esimerkki opettaa minulle, että huolimatta siitä, millaisen ongelman kanssa kamppailemme, Jehova on aina tukenamme.

 Pohdi: Miten Emily on tukenut masennuksesta kärsivää isäänsä? Miten sinä voit auttaa jotakuta, joka kärsii masennuksesta?