Siirry sisältöön

NUORET KYSYVÄT

Mitä jos en sovi joukkoon?

Mitä jos en sovi joukkoon?

 ”On pakko sopia porukkaan – muuten ei ole ystäviä, ei elämää, ei tulevaisuutta. On vain ihan yksin ja unohdettu.” (Carl)

 Kuulostaako liioittelulta? Ehkä, mutta jotkut ovat silti valmiita tekemään mitä tahansa välttääkseen Carlin kuvaileman kohtalon. On kuitenkin olemassa parempia keinoja saada ystäviä. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, mitä ne ovat.

 Miksi ihmiset yrittävät sopia joukkoon?

  •   He eivät halua jäädä ulkopuolisiksi. ”Näin somesta, että kaveriporukka oli viettämässä aikaa ilman minua. Mietin, mikä minussa oikein oli vikana, ja mieltäni piinasi ajatus siitä, ettei minua haluta mukaan.” (Natalie)

     MIETI: Oletko joskus tuntenut jääväsi joukon ulkopuolelle? Yrititkö tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi?

  •   He eivät halua olla erilaisia. ”Vanhempani eivät suostu ostamaan minulle puhelinta. Kun kaverit kysyvät numeroani ja sanon, ettei minulla ole puhelinta, he ihmettelevät ja kysyvät, minkä ikäinen oikein olen. Kun vastaan, että kolmetoista, he katsovat minua säälivästi.” (Mary)

     MIETI: Asettavatko vanhempasi sinulle rajoituksia, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi erilaiseksi? Miten suhtaudut niihin?

  •   He eivät halua, että heitä kiusataan. ”Koulussa ei pidetä niistä, jotka poikkeavat muista käytökseltään, puheeltaan tai uskonkäsityksiltään. Erilaisuus tekee sinusta kävelevän maalitaulun.” (Olivia)

     MIETI: Onko sinua joskus kohdeltu huonosti, koska olet erilainen? Miten hoidit tilanteen?

  •   He eivät halua menettää ystäviään. ”Yritin sulautua kaikenlaisiin porukoihin. Jäljittelin toisten puhetapaa. Nauroin jutuille, jotka eivät olleet hauskoja. Olin mukana pilkkaamassa toisia, vaikka tiesin hyvin, että sellainen satuttaa.” (Rachel)

     MIETI: Miten tärkeää sinulle on se, että sinusta pidetään? Oletko joskus yrittänyt muuttua sopiaksesi porukkaan?

 Mitä on hyvä tietää?

  •   Toisten matkiminen voi kostautua. Miksi? Koska teeskentely on usein läpinäkyvää. ”Kun yritin teeskennellä, sovin joukkoon huonommin”, muistelee 20-vuotias Brian. ”Opin, että on parasta olla oma itsensä, koska esittäminen ei vakuuta ketään.”

     PAREMPI KEINO: Mieti, mikä sinulle on tärkeää. Raamatussa kehotetaan: ”[Varmistautukaa] siitä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä.” (Filippiläisille 1:10.) Mieti siis, onko sinulle tärkeämpää olla oma itsesi vai saada sellaisten ihmisten hyväksyntä, joiden arvot ovat erilaiset kuin omasi.

     ”On turhaa yrittää olla niin kuin muut. Se ei saa toisia pitämään sinusta enemmän, eikä se tee sinusta parempaa ihmistä.” (James)

  •   Jos yrität sulautua joukkoon, voit kadottaa oman persoonallisuutesi. Sinusta saattaisi tulla ihmisten miellyttäjä, niin että antaisit toisten sanella, millainen sinun pitää olla. ”Aiemmin olin valmis tekemään mitä vain sopiakseni porukkaan, jopa maineeni kustannuksella”, kertoo nuori Jeremy. ”Olin toisten armoilla, ja minusta tuli heidän sätkynukkensa.”

     PAREMPI KEINO: Tunne omat arvosi ja elä niiden mukaan sen sijaan, että olisit kuin kameleontti, joka vaihtaa väriä ympäristönsä mukaan. Raamattu varoittaakin: ”Älä tee jotakin vain siksi, että kaikki muut tekevät niin.” (2. Mooseksen kirja 23:2, Easy-to-Read Version.)

     ”Yritin tykätä kaikesta mistä muutkin. Musiikista, peleistä, vaatteista, ohjelmista, meikkityyleistä... Yritin olla samanlainen. Muut taisivat huomata, että teeskentelin. En onnistunut huijaamaan ketään – en itseänikään. Olo oli tyhjä ja yksinäinen. En enää edes tiennyt, kuka olin ja mistä pidin. Opin, ettei kaikkien kanssa voi synkata eivätkä kaikki voi pitää minusta. Ystävien hankkimisesta ei kuitenkaan kannata luopua. Pitää vain antaa itselleen tilaa ja aikaa kasvaa.” (Melinda)

  •   Se että yrität sopia joukkoon, voi vaikuttaa käytökseesi. Chris-niminen nuori mies huomasi, että hänen serkulleen kävi näin. Hän kertoo: ”Sopiakseen joukkoon serkkuni alkoi tehdä asioita, joita ei ollut aiemmin tehnyt, kuten käyttää huumeita. Hän jäi täysin koukkuun ja melkein pilasi koko elämänsä.”

     PAREMPI KEINO: Pysy loitolla ihmisistä, joiden puhe ja käytös kertovat, että heillä on huonot arvot. Raamatussa sanotaan: ”Se, joka kulkee viisaiden kanssa, viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” (Sananlaskut 13:20.)

     ”Joskus kannattaa nähdä vaivaa sopiakseen joukkoon. Älä kuitenkaan koskaan tee niin, jos se vaatii sinulta jotain, minkä tiedät olevan väärin. Oikeanlaiset ystävät hyväksyvät sinut sellaisena kuin oikeasti olet.” (Melanie)

     Vinkki: Kun yrität tavata uusia ihmisiä ja hankkia ystäviä, älä keskity vain niihin, joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet kuin sinulla. Etsi sen sijaan sellaisia, joilla on samanlaiset arvot kuin sinulla – niin moraaliset, eettiset kuin hengellisetkin.

    Kaikki vaatteet eivät sovi sinulle, eivätkä kaikki ihmiset sovi arvoihisi