Siirry sisältöön

NUORET KYSYVÄT

Miten voin parantaa keskustelutaitojani?

Miten voin parantaa keskustelutaitojani?

 Miksi kannattaa jutella kasvotusten?

 Joidenkin mielestä kasvotusten juttelu tuntuu paljon vaikeammalta ja stressaavammalta kuin viestittely.

 ”Jutellessa on enemmän paineita, koska mitään, mitä päästää suustaan, ei pysty editoimaan tai deletoimaan.” (Anna)

 ”Viestittely on kuin etukäteen nauhoitettu ja hiottu ohjelma, kun taas keskustelu on liveshow. Mietin vain koko ajan: ’Älä mokaa tätä!’” (Jean)

 Ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tarvitset keskustelutaitoja. Niistä on apua esimerkiksi uusien ystävien saamisessa, työpaikan hankkimisessa ja säilyttämisessä sekä poika- tai tyttöystävän löytämisessä, kun sen aika tulee.

 Sinun ei silti tarvitse pelätä keskustelutilanteita. Voit oppia pärjäämään niissä hyvin, vaikka olisitkin ujo.

 ”Jokainen meistä sanoo joskus jotain, mikä nolottaa myöhemmin. Ei kannata ottaa itseään turhan vakavasti.” (Neal)

 Miten voit onnistua?

  •   Kysy kysymyksiä. Mieti, mikä toista voisi kiinnostaa, ja aloita keskustelu siitä. Esimerkiksi:

     ”Kävitkö jossain kesälomalla?”

     ”Tämä on hauska nettisivu. Tiedätkö sä tämän?”

     ”Ootko sä kuullut...?”

     Voit kysyä jotain vielä yksityiskohtaisempaa, jos mietit, mitä yhteistä teillä on. Oletteko esimerkiksi samassa koulussa tai teettekö samaa työtä? Kysy jotain, mikä liittyy teitä yhdistäviin asioihin.

     ”Mieti kysymyksiä aiheista, jotka kiinnostavat sinua ja joihin haluaisit kuulla toisten ajatuksia.” (Maritza)

     Varo tätä: Älä pommita toista kysymyksillä, niin että tilanne tuntuu hänestä enemmän kuulustelulta kuin keskustelulta. Varo myös kysymästä liian henkilökohtaisia kysymyksiä. Esimerkiksi ”Mitä pelkäät kaikkein eniten?” tai ”Miksi pukeudut aina siniseen?” saattavat jonkun mielestä tuntua tungettelevilta kysymyksiltä. Jälkimmäinen voi kuulostaa jopa kritiikiltä.

     Voit välttää kuulustelun tunnelman myös kertomalla omia ajatuksiasi kysymyksiin, joita esität toiselle. Toisin sanoen keskustele, älä haastattele.

    Tuntuuko toisesta siltä, että hän on joutunut kuulusteluun?

     Raamatun periaate: ”Ihmisen sydämen ajatukset ovat kuin syvät vedet, mutta tarkkanäköinen ammentaa ne esiin.” (Sananlaskut 20:5.)

  •   Keskity kuuntelemaan. Keskustelun onnistuminen on enemmän kiinni siitä, miten hyvin kuuntelet, kuin siitä, miten hyvin puhut.

     ”Yritän aina oppia yhden uuden asian ihmisestä, jonka kanssa juttelen. Myöhemmin muistelen, mitä hän sanoi, ja mietin, miten voisin jatkaa siitä juttua seuraavalla kerralla.” (Tamara)

     Varo tätä: Älä ole liian huolissasi siitä, mitä sanoisit seuraavaksi. Jos kuuntelet tarkkaan, mitä toinen kertoo, keksit siitä kyllä jotain sanottavaa.

     Raamatun periaate: ”Jokaisen täytyy olla nopea kuuntelemaan, hidas puhumaan.” (Jaakobin kirje 1:19.)

  •   Näytä että välität. Saat juttelusta itsekin paljon enemmän irti, jos olet aidosti kiinnostunut toisesta.

     ”Jos toisesta tuntuu, että hänen ajatuksensa kiinnostavat sinua, keskustelu sujuu mukavasti, vaikka väliin mahtuisi pari kiusallistakin hetkeä.” (Marie)

     Varo tätä: Älä utele. Jos sanot: ”Kiva takki! Oliko se kallis?”, se voi olla jonkun mielestä kiusallista.

     Raamatun periaate: ”Älkääkä ajatelko vain omaa parastanne vaan myös toisten parasta.” (Filippiläisille 2:4.)

 Miten keskustelu kannattaa lopettaa? Jordan-niminen nuori mies ehdottaa: ”Sano lopuksi jotain mukavaa, esimerkiksi: ’Olipa kiva jutella’ tai ’Hauskaa loppupäivää!’ Silloin on helpompi jatkaa juttua, kun näette uudestaan.”