Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 RAAMATUN NÄKÖKANTA

Jumalan valtakunta

Jumalan valtakunta

Onko Jumalan valtakunta ihmisen sydämessä?

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Markus 12:34)

MITÄ JOTKUT SANOVAT?

Monet uskovat, että Jumalan valtakunta on – kuten eräs huomattava kirkkokunta sen määrittelee – ”Jumalan valta ihmisen sydämessä ja elämässä”.

MITÄ RAAMATTU SANOO?

Jumalan valtakunnalla ei tarkoiteta ihmisen alistumista Jumalan tahtoon sydämessään. Se on todellinen hallitus. Jumalan valtakunta tulee hallitsemaan koko maapalloa (Psalmit 72:8; Daniel 7:14).

Entä sitten Luukkaan 17:21:ssä olevat Jeesuksen sanat, jotka vuoden 1938 kirkkoraamatun mukaan kuuluvat: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”? (Kursivointi meidän.) Jeesus ei voinut tarkoittaa, että Valtakunta olisi hänen kuulijoidensa sydämessä. Hänhän esitti nuo sanat fariseuksille, joiden hän sanoi jäävän Valtakunnan ulkopuolelle, koska Jumala ei hyväksynyt heidän ulkokultaista palvontaansa (Matteus 23:13). Esimerkiksi Uuden maailman käännös ja vuoden 1992 kirkkoraamattu kääntävätkin tuon kohdan: ”Valtakunta on teidän keskellänne.” Jeesus saattoi perustellusti sanoa näin, koska hän, Valtakunnan tuleva kuningas, oli heidän parissaan. (Luukas 17:21.)

 Mikä Jumalan valtakunta on?

”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10)

MITÄ RAAMATTU SANOO?

Jumalan valtakunta on todellinen hallitus, jonka johdossa on Jeesus Kristus (Matteus 28:18; 1. Timoteukselle 6:14, 15). Sen tehtävänä on toteuttaa Jumalan tahto taivaassa ja maan päällä (Matteus 6:10). Valtakuntansa välityksellä Jumala tulee ratkaisemaan ihmisten ongelmat. Valtakunta tulee yltämään saavutuksiin, jollaisiin ihmisten instituutiot eivät milloinkaan kykene.

Jumalan valtakunnan hallitessa ihmiskunta elää maan päällä paratiisissa, jossa vallitsee rauha, turvallisuus ja hyvinvointi (Psalmit 46:9; Jesaja 35:1; Miika 4:4). Kukaan ei enää sairastu eikä kuole (Jesaja 33:24; Ilmestys 21:4). Jopa ihmisen ikääntymisprosessi kääntyy päinvastaiseksi. Raamatussa on ennustettu: ”Tulkoon hänen lihansa verevämmäksi kuin nuoruudessa, palatkoon hän nuoruudentarmonsa päiviin!” (Job 33:25.)

MITÄ VOIT TEHDÄ?

Onpa ihmisen syntyperä tai asuinpaikka mikä tahansa, hänestä voi tulla Jumalan valtakunnan alamainen, jos hän toimii Jumalan tahdon mukaan. Raamatussa sanotaan: ”Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:34, 35.)

Saavatko ihmiset aikaan Jumalan valtakunnan?

”Taivaan Jumala pystyttää valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu.” (Daniel 2:44)

MITÄ JOTKUT SANOVAT?

Jotkut ajattelevat, että ihmiset saavat aikaan Jumalan valtakunnan maan päälle joko käännyttämällä toisia uskoviksi tai työskentelemällä maailmanrauhan ja veljeyden hyväksi.

MITÄ RAAMATTU SANOO?

Jumalan valtakuntaa eivät pystytä ihmiset vaan Jumala itse (Daniel 2:44). Perustaessaan tuota valtakuntaa Jumala sanoi: ”Minä, niin, minä olen asettanut kuninkaani.” (Psalmit 2:6.) Ihmiset eivät saa aikaan Jumalan valtakuntaa, eivätkä he pysty häiritsemään sen toimintaa, sillä se tulee hallitsemaan koko maata taivaasta käsin (Matteus 4:17).

MIKSI TÄMÄN PITÄISI KIINNOSTAA SINUA?

On luonnollista toivoa, että ihmiskunta voisi jonain päivänä saavuttaa rauhan ja ykseyden. Ehkä sinäkin olet työskennellyt tämän päämäärän hyväksi mutta pettynyt, koska sitä ei ole saavutettu. Sen tietäminen, että Jumalan valtakunta on voimakkaan Luojan käsissä, kannustaa meitä tulemaan tuon valtakunnan alamaisiksi ja siten käyttämään voimavaramme mahdollisimman viisaasti.