JOULUKUUN 17. päivänä 2010 Mohamed Bouazizin mitta tuli täyteen. Tämä 26-vuotias tunisialainen katukauppias oli turhautunut siitä, ettei ollut löytänyt itselleen parempaa työtä. Lisäksi hän tiesi turmeltuneiden viranomaisten ottavan lahjuksia. Tuona aamuna tarkastajat takavarikoivat päärynät, banaanit ja omenat, joita Mohamed myi. Kun he ottivat hänen vaakansa, hän pani vastaan, ja joidenkin silminnäkijöiden mukaan eräs naispoliisi läimäytti häntä.

Nöyryytettynä ja raivoissaan Mohamed meni läheiseen virastoon tehdäkseen valituksen, mutta kukaan ei kuunnellut häntä. Kertoman mukaan hän huusi rakennuksen edustalla: ”Miten luulette minun elättävän itseni?” Sitten hän kaatoi päälleen polttoainetta ja sytytti itsensä tuleen. Vajaat kolme viikkoa myöhemmin hän kuoli saamiinsa vammoihin.

Mohamed Bouazizin epätoivoisen teon vaikutukset ulottuivat Tunisian lisäksi muihinkin maihin. Monet katsovat hänen tekonsa panneen alulle vallankumouksen, joka johti hallituksen kaatumiseen. Pian mielenosoitukset levisivät myös muihin arabimaihin. Euroopan parlamentti palkitsi Bouazizin ja neljä muuta vuonna 2011 Saharov-ihmisoikeuspalkinnolla, ja samana vuonna lontoolainen The Times -lehti nimesi hänet vuoden henkilöksi.

Kuten edellä kerrottu esimerkki osoittaa, mielenosoituksilla voi olla voimakas vaikutus. Mutta mitä on viime aikojen lukuisten mielenosoitusten taustalla? Onko niille olemassa vaihtoehtoa?

Mielenosoitusten taustalla on usein seuraavia syitä:

• Tyytymättömyys yhteiskuntajärjestelmään. Kun ihmiset uskovat, että hallinto ja talousjärjestelmä palvelevat heidän tarpeitaan, he harvoin nousevat barrikadeille. Ongelmat pyritään ratkaisemaan vallitsevan järjestelmän puitteissa. Toisaalta silloin, kun ihmiset tuntevat järjestelmän olevan korruptoitunut ja toimivan vain harvojen ja valittujen hyödyksi, maaperä on otollinen levottomuuksille.

• Kimmokkeen antava tapahtuma. Ihmiset ajaa usein liikkeelle jokin yksittäinen tapaus, jonka jälkeen he eivät enää tyydy tilanteeseen vaan tuntevat tarvetta tehdä jotain. Esimerkiksi Mohamed Bouazizin tapaus johti Tunisiassa laajoihin mielenosoituksiin. Intiassa Anna Hazare -nimisen miehen syömälakko, jolla hän protestoi korruptiota vastaan, sai tämän aktivistin tukijat osoittamaan mieltään 450 kaupungissa.

Raamattuun on kirjoitettu jo kauan sitten, että elämme ”maailmassa jossa joillakuilla on valta ja toiset joutuvat kärsimään heidän alaisuudessaan” (Saarnaaja 8:9, Good News Translation). Nykyään korruptio ja epäoikeudenmukaisuus ovat levinneet entistä laajemmalle. Ihmiset tiedostavat poliittisten ja talousjärjestelmien epäkohdat selvemmin kuin koskaan. Älypuhelinten, internetin ja ympärivuorokautisen uutisvirran vuoksi syrjäistenkin kolkkien tapahtumat voivat aiheuttaa kuohuntaa laajalla alueella.

Protestiliikkeen kannattajat saattaisivat puolustella näkemystään viittaamalla seuraaviin saavutuksiin:

• Köyhien auttaminen. 1930-luvun suuren lamakauden aikana Chicagossa Yhdysvalloissa syntyneet mellakat johtivat siihen, että kaupungin viranomaiset keskeyttivät aloittamansa häädöt ja järjestivät joillekin mellakoitsijoille työtä. New Yorkissa esiintyneiden samankaltaisten mellakoiden johdosta 77 000 häädettyä perhettä sai kotinsa takaisin.

• Vääryyksiin puuttuminen. Vuosina 1955–56 Montgomeryn kaupungissa Alabamassa Yhdysvalloissa boikotoitiin linja-autoja, koska laki vaati erirotuisia ihmisiä istumaan busseissa erillään. Boikotin ansiosta laki lopulta kumottiin.

• Rakennushankkeiden lopettaminen. Vuoden 2011 joulukuussa kymmenettuhannet ihmiset nousivat Hongkongin lähistöllä vastustamaan hiilivoimalahanketta, koska he pelkäsivät mahdollisia ympäristöongelmia. Rakennustyöt lopetettiin.

 Mielenosoittajat eivät tietenkään aina saa tahtoaan läpi. Esimerkiksi päättäjät voivat heidän vaatimuksiinsa myöntymisen sijasta ryhtyä ankariin toimiin heitä vastaan. Taannoin erään Lähi-idän maan presidentti totesi, että maassa toimiva protestiliike tulisi murskata rautanyrkillä. Kansannousussa onkin kuollut tuhansia ihmisiä.

Silloinkin kun mielenosoittajat pääsevät tavoitteeseensa, seurauksena on vääjäämättä uudenlaisia ongelmia. Muuan mies, joka oli osallistunut hallitsijan vallasta syöksemiseen eräässä Afrikan maassa, kertoi uudesta hallinnosta Time-lehdelle: ”Se oli utopia, joka ajautui saman tien kaaokseen.”

Monet tunnetut henkilöt ovat tunteneet moraaliseksi velvollisuudekseen nousta sortavaa järjestelmää vastaan. Esimerkiksi Tšekin edesmennyt presidentti Václav Havel, joka ihmisoikeuksien puolustamisen vuoksi vietti vuosikausia vankilassa, kirjoitti vuonna 1985: ”[Toisinajattelija] voi panna alttiiksi korkeintaan oman nahkansa, ja senkin vain siksi, että hänellä ei ole muuta keinoa puolustaa sitä, mitä pitää oikeana.”

Mohamed Bouazizin ja muiden hänen kaltaistensa epätoivoiset teot käyvät yksiin  Havelin sanojen kanssa. Eräässä Aasian maassa lukuisat ihmiset ovat äskettäin sytyttäneet itsensä tuleen protestina uskonnollista ja poliittista sortoa vastaan. Muuan mies kuvaili Newsweek-lehdelle tällaisten äärimmäisten tekojen taustalla olevia tunteita: ”Meillä ei ole aseita. Emme halua vahingoittaa toisia. Mitä muuta voimme tehdä?”

Raamatussa kerrotaan, mikä on ratkaisu epäoikeudenmukaisuuteen, korruptioon ja sortoon. Siinä kuvaillaan Jumalan taivaallista hallitusta, joka korvaa epäonnistuneet poliittiset ja talousjärjestelmät, jotka saavat ihmiset nousemaan kapinaan. Eräs ennustus kertoo tuon valtakunnan hallitsijasta: ”Hän vapauttaa köyhän, joka huutaa apua, sekä ahdistetun ja jokaisen, jolla ei ole auttajaa. Hän lunastaa heidän sielunsa sorrosta ja väkivallasta.” (Psalmit 72:12, 14.)

Jehovan todistajat uskovat, että vain Jumalan valtakunta voi saada aikaan rauhallisen maailman (Matteus 6:9, 10). Siksi he eivät osallistu mielenosoituksiin. Onko kuitenkin epärealistista ajatella, että Jumalan taivaallinen hallitus voisi poistaa maailmasta kaikki epäkohdat? Siltä voisi vaikuttaa. Monet ovat kuitenkin oppineet luottamaan Jumalaan hallitsijana. Kannustamme sinua ottamaan asiasta selvää.