vanhinten: Kirjaim. ”vanhempien miesten”. Kreikan sana presbýteros tarkoittaa Raamatussa ensisijaisesti niitä, joilla on valtaa ja vastuuta yhteisön tai kansan keskuudessa. Vaikka se viittaa joskus kirjaimelliseen ikään (esim. Lu 15:25; Ap 2:17:ssä), sitä ei käytetä pelkästään iäkkäistä. Tässä se tarkoittaa juutalaisen kansan johtajia, jotka mainitaan usein ylipappien ja kirjanoppineiden kanssa. Sanhedrin koostui näihin kolmeen ryhmään kuuluvista miehistä. (Mt 21:23; 26:3, 47, 57; 27:1, 41; 28:12; ks. sanasto.)

vanhimpia: Tarkoittaa tässä juutalaisen kansan johtajia, jotka mainitaan usein ylipappien ja kirjanoppineiden kanssa. (Ks. Mt 16:21, tutkimisviite.)

julkinen puhuja: Tai ”asianajaja”, ”lakimies”. Kreikan sana rhḗtōr merkitsi alun perin ’puhujaa’, ’julkista puhujaa’, mutta se alkoi myöhemmin tarkoittaa myös ’oikeudessa toimivaa puhujaa’, ’asianajajaa’. Kesareassa Tertullus esitti käskynhaltija Felixille Paavalia koskevat juutalaisten syytteet.

maan: ”Maata” vastaava kreikan sana (oikūménē) tarkoittaa laajassa merkityksessä asuttua maata, ihmiskunnan asuinpaikkaa (Lu 4:5; Ap 17:31; Ro 10:18; Il 12:9; 16:14). Ensimmäisellä vuosisadalla se tarkoitti myös Rooman valtakuntaa, jonka laajalle alueelle juutalaiset olivat hajaantuneet (Ap 24:5).

Nasaretilainen: Kuvaileva nimitys, jota käytettiin Jeesuksesta ja myöhemmin hänen seuraajistaan (Ap 24:5). ”Jeesus” oli tavallinen nimi juutalaisten keskuudessa, ja siksi henkilöllisyyttä yleensä tarkennettiin. Raamatun aikoina oli tapana yhdistää ihmisiin heidän kotipaikkansa nimi (2Sa 3:2, 3; 17:27; 23:25–39; Na 1:1; Ap 13:1; 21:29). Jeesus kasvoi Nasaretissa Galileassa, joten oli luontevaa yhdistää häneen tuon kaupungin nimi. Häntä sanottiin ”Nasaretilaiseksi” monissa eri tilanteissa (Mr 1:23, 24; 10:46, 47; 14:66–69; 16:5, 6; Lu 24:13–19; Joh 18:1–7). Hän hyväksyi tuon nimityksen ja käytti sitä itsekin (Joh 18:5–8; Ap 22:6–8). Pilatus kirjoitti kidutuspaalun kilpeen hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi tekstin ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas” (Joh 19:19, 20). Vuoden 33 helluntaista lähtien apostolit ja muut käyttivät Jeesuksesta usein nimitystä ”Nasaretilainen” tai sanoivat hänen olevan ”Nasaretista” (Ap 2:22; 3:6; 4:10; 6:14; 10:38; 26:9). (Ks. myös Mt 2:23, tutkimisviite.)

maanvaiva: Kirjaim. ”ruttotauti”. Kreikan sana esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa tämän kohdan lisäksi vain Lu 21:11:ssä, jossa sitä käytetään kirjaimellisista vaarallisista kulkutautiepidemioista, ruttotaudeista. Tässä Ap 24:5:ssä sitä käytetään kuvaannollisesti ihmisestä, jota pidettiin ”maanvaivana”, ts. kiusankappaleena tai häirikkönä, ja jonka katsottiin olevan yhteiskunnalle vaarallinen kuin rutto.

maailmassa: Ks. Lu 2:1, tutkimisviite.

nasaretilaisten: Ks. Mr 10:47, tutkimisviite.

lahkon: Kreikan sana haíresis (josta tulee harhaoppia tarkoittava sana ”heresia”) merkitsi alun perin ilmeisesti ’valintaa’. Tässä merkityksessä sanaa käytetään Septuagintassa 3Mo 22:18:ssa, jonka mukaan israelilaisten saivat tuoda uhrilahjaksi ”mitä tahansa he valitsivat”. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa sana tarkoittaa ihmisryhmää, jolla on omat näkemyksensä tai oppinsa. Sitä käytetään kahdesta huomattavasta juutalaisuuden haarasta, fariseuksista ja saddukeuksista (Ap 5:17; 15:5; 26:5). Ei-kristityt sanoivat kristillisyyttä ”lahkoksi” ja ”nasaretilaisten lahkoksi” mahdollisesti siksi, että he katsoivat sen irtautuneen juutalaisuudesta (Ap 24:5, 14; 28:22). Kreikan sanalla haíresis viitattiin myös kristillisessä seurakunnassa syntyneisiin ryhmiin. Jeesus korosti seuraajiensa yhtenäisyyden tärkeyttä ja rukoili heidän yksimielisyytensä puolesta (Joh 17:21), ja apostolit työskentelivät sen hyväksi, että kristillinen seurakunta pysyisi samanmielisenä (1Ko 1:10; Ju 17–19). Jos seurakunnan jäsenet jakautuisivat nurkkakunniksi, yhtenäisyys menetettäisiin. Kun kreikan sanalla haíresis alettiin kuvailla tällaisia ryhmiä, se sai kielteisen merkityksen ja alkoi tarkoittaa näkemyserojen seurauksena syntyneitä ryhmäkuntia, lahkoja. Erot uskonkäsityksissä saattoivat synnyttää kiivaita väittelyjä, riitoja ja jopa vihanpitoa (vrt. Ap 23:7–10). Siksi lahkot luokiteltiin ”syntisen ihmisluonnon teoiksi” ja niiden muodostumista piti varoa (Ga 5:19–21; 1Ko 11:19; 2Pi 2:1).

Muutamissa myöhemmissä kreikkalaisissa käsikirjoituksissa ja joissain vanhoissa erikielisissä käännöksissä on jakeissa 6–8 lisäksi seuraavat sanat (sanamuodossa on pieniä eroja): ”ja halusimme tuomita hänet lakimme mukaan. (7) Mutta komentaja Lysias tuli ja vei hänet käsistämme suurella voimalla (8) ja käski hänen syyttäjiään tulemaan sinun luoksesi.” Näitä sanoja ei kuitenkaan ole varhaisimmissa ja luotettavimmissa käsikirjoituksissa, eivätkä ne ilmeisesti kuulu Apostolien tekojen alkuperäiseen tekstiin. (Ks. liite A3.)

palvelen näin esi-isieni Jumalaa: Tai ”palvon näin esi-isieni Jumalaa”, ”suoritan näin pyhää palvelusta esi-isieni Jumalalle”. Kreikan verbi latreúō tarkoittaa palvelemista yleisessä merkityksessä, mutta joissain tekstiyhteyksissä se voidaan kääntää sanalla ”palvoa”. Raamatussa sitä käytetään tavallisesti Jumalan palvelemisesta tai hänen palvontaansa liittyvästä palvelemisesta (Mt 4:10; Lu 1:74; 2:37; 4:8; Ro 1:9; Fil 3:3; 2Ti 1:3; Hpr 9:14; 12:28; Il 7:15; 22:3), myös pyhäkössä tai temppelissä palvelemisesta (Hpr 8:5; 9:9; 10:2; 13:10). Muutamissa tapauksissa kreikan sanaa käytetään väärän palvonnan yhteydessä, kun joku palvelee eli palvoo jotain luotua (Ap 7:42; Ro 1:25).

Laissa ja kirjoitettu Profeettoihin: Tai ”Mooseksen laissa ja profeettojen kirjoituksissa”, ts. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa.

herättämään kuolleista: Ilmausta vastaavan kreikan sanan anástasis kirjaimellinen merkitys on ’ylös nostaminen’, ’ylös nouseminen’. Sitä käytetään Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa noin 40 kertaa kuolleiden ylösnousemuksesta (esim. Mt 22:31; Ap 2:31; 4:2, alav.; 17:18, 32; 23:6; 1Ko 15:12, 13). Septuagintassa käytetään sanan anástasis kanssa samaan sanueeseen kuuluvaa verbiä Jes 26:19:ssä, jossa se on heprean elää-verbin vastineena lauseessa ”kuolleesi tulevat elämään”. (Ks. sanasto, ”Ylösnousemus”.)

sekä ne, jotka ovat toimineet oikein, että ne, jotka eivät ole: Tai ”sekä vanhurskaat että epävanhurskaat”. (Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.)

lahjoja – – köyhille: Ks. Mt 6:2, tutkimisviite.

lahjoja köyhille: Kreikan sana eleēmosýnē, joka on perinteisesti käännetty ”almuksi”, kuuluu samaan sanueeseen kuin kreikan sanat, joiden merkitys on ’armo’ ja ’osoittaa armoa’. Sana tarkoittaa rahaa tai ruokaa, joka lahjoitettiin köyhille. (Ks. sanasto.)

Aasian provinssista: Ks. sanasto, ”Aasia”.

Tiehen: Tämä nimitys viittaa Apostolien teoissa kristilliseen elämäntapaan ja varhaiskristilliseen seurakuntaan. Se saattaa juontua Joh 14:6:ssa olevista Jeesuksen sanoista: ”Minä olen tie.” Jeesuksen seuraajien sanottiin kuuluvan ”Tiehen”, sillä he noudattivat hänen viitoittamaansa elämäntapaa (Ap 19:9). Hänen elämänsä keskittyi ainoan tosi Jumalan Jehovan palvontaan. Kristittyjen elämässä tärkeällä sijalla oli lisäksi usko Jeesukseen Kristukseen. Mahdollisesti jo vuonna 44 Jeesuksen opetuslapsia kutsuttiin Syyrian Antiokiassa ”Jumalan ohjauksessa ensimmäisen kerran kristityiksi” (Ap 11:26). Luukas kuitenkin käytti seurakunnasta vielä senkin jälkeen nimitystä ”Tie” tai ”tämä Tie” (Ap 19:23; 22:4; 24:22). (Ks. Ap 18:25; 19:23; tutkimisviitteet.)

Tien: Sana ”Tie” viittaa varhaiskristilliseen seurakuntaan, kuten Ap 9:2:n tutkimisviitteessä osoitetaan. Tosi kristillisyys ei ole ulkonaista eikä muodollista palvontaa. Se on elämäntapa, joka keskittyy Jumalan palvontaan ja jota ohjaa hänen henkensä (Joh 4:23, 24). Syyrialaisessa Pešittassa lukee ”Jumalan tien” ja latinalaisen Vulgatan tarkistetussa laitoksessa (Vulgata Clementina) ”Herran tien”. Jotkin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten hepreankieliset käännökset (ks. liite C4, viitteet J^17–18) käyttävät tässä Jumalan nimeä, ja niissä lukee ”Jehovan tien”.

Tietä: Ks. Ap 9:2; 19:23; tutkimisviitteet; sanasto.

upseeria: Tai ”sadanpäämiestä”, ”senturiota”. Sadanpäämies oli Rooman armeijan upseeri, jonka alaisuudessa oli noin 100 sotilasta.

Bernike: Herodes Agrippa II:n sisar. Laajalle levinneiden huhujen mukaan Bernikellä ja Agrippalla oli insestinen suhde. Myöhemmin Bernikestä tuli Tituksen rakastajatar ennen tämän nousua Rooman keisariksi.

Drusillan: Drusilla syntyi noin vuonna 38. Hän oli Ap 12:1:ssä mainitun Herodeksen eli Herodes Agrippa I:n kolmas ja nuorin tytär sekä Agrippa II:n, Berniken ja Mariamne III:n sisar (ks. Ap 25:13, tutkimisviite, ja sanasto, ”Herodes”). Käskynhaltija Felix oli hänen toinen aviomiehensä. Drusilla oli ensin naimisissa Emesan kuninkaan, syyrialaisen Azizuksen, kanssa mutta erosi hänestä ja meni naimisiin Felixin kanssa noin 16-vuotiaana vuoden 54 tienoilla. Hän oli mahdollisesti paikalla, kun Paavali puhui Felixin edessä ”oikein toimimisesta, itsehillinnästä ja tulevasta tuomiosta” (Ap 24:25). Kun Felix luovutti tehtävänsä seuraajalleen Festukselle, Felix jätti Paavalin vankeuteen ”saadakseen juutalaisten suosion” (Ap 24:27). Joidenkin mielestä hän toimi näin miellyttääkseen nuorta vaimoaan Drusillaa, joka oli juutalainen.

oikein toimimisesta: Tai ”vanhurskaudesta”. (Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.)