Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

INDONESIA

Emme tinkineet vakaumuksestamme

Daniel Lokollo

Emme tinkineet vakaumuksestamme
  • SYNTYNYT 1965

  • KASTETTU 1986

  • TAUSTA Erikoistienraivaaja, joka pysyi lujana vainon aikana.

JOHDIN kokousta Maumeren kaupungissa Floresin saaressa 14. huhtikuuta 1989, kun viranomaiset ryntäsivät taloon ja pidättivät sekä minut että kolme muuta.

Paikallisen vankilan vartijat yrittivät väkisin saada meidät tervehtimään lippua. Kun kieltäydyimme, he hakkasivat ja potkivat meitä ja pakottivat meidät seisomaan paahtavassa auringonpaisteessa viisi päivää. Öisin tärisimme kylmästä maatessamme pienten selliemme kovilla sementtilattioilla. Olimme likaisia ja kuolemanväsyneitä. Haavamme kirvelivät. Vartija kehotti toistuvasti meitä tinkimään periaatteistamme, mutta vastasimme: ”Emme tervehdi lippua, vaikka kuolisimme.” Samoin kuin lukemattomat kristityt meitä ennen me iloitsimme siitä, että saimme ”kärsiä vanhurskauden vuoksi” (1. Piet. 3:14).