Siirry sisältöön

Henkilötietojen käsittely – Pohjois-Makedonia

Henkilötietojen käsittely – Pohjois-Makedonia

Kun henkilö aloittaa julistajana, hän ymmärtää ja hyväksyy, että Jehovan todistajien maailmanlaajuinen uskonnollinen järjestö (”Jehovan todistajat”) – mukaan lukien Jehovan todistajien paikallisseurakunta, paikallinen haaratoimisto ja muut vastaavankaltaiset Jehovan todistajien käyttämät organisaatiot – käsittelee hänen henkilötietojaan lainmukaisesti ja oikeutettujen uskonnollisten etujensa perusteella. Julistajat luovuttavat omia henkilötietojaan seurakunnalleen vapaaehtoisesti siten kuin esitetään kirjassa Järjestetyt tekemään Jehovan tahto, jotta he voivat osallistua palvontaansa liittyviin uskonnollisiin toimiin ja jotta he voivat saada hengellistä tukea (1. Pietarin kirje 5:2).

Henkilötietoihin sisältyvät henkilön nimi, syntymäaika, sukupuoli, kastepäivä ja yhteystiedot sekä tietoja henkilön hengellisestä hyvinvoinnista, toiminnasta kenttätyössä ja tehtävistä Jehovan todistajien järjestössä ja mitä tahansa muita tietoja, jotka koskevat tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa henkilöä, tai tietoja, joita julistajat antavat osallistuessaan muuhun uskonnolliseen toimintaan. Tällaiset tiedot sisältävät tietoja, joista ilmenee julistajan uskonnollinen vakaumus, ja mahdollisesti muita arkaluonteisia henkilötietoja. Henkilötietojen käsittelyllä tarkoitetaan tietojen keräämistä, tallentamista, järjestämistä, säilyttämistä ja muita näihin rinnastettavia toimenpiteitä.

Tietosuojaan sovellettava lainsäädäntö on seuraava:

Tietosuojalaki, Pohjois-Makedonian tasavallan virallinen lehti, nro 42, 16.2.2022.

Tämän lainsäädännön mukaisesti Jehovan todistajien järjestö käsittelee julistajien henkilötietoja uskonnollisissa tarkoituksissa, joihin sisältyy se, että

  • Jehovan todistajien uskonnollista toimintaa hallinnoidaan ja ylläpidetään

  • julistajat osallistuvat Jehovan todistajien paikallisseurakunnan kokoukseen tai muuhun Jehovan todistajien vapaaehtoistoimintaan

  • julistajat osallistuvat sellaiseen kokoukseen tai konventtiin, joka tallennetaan ja julkaistaan osana Jehovan todistajien maailmanlaajuista hengellistä opetusohjelmaa

  • julistajat huolehtivat seurakunnan tehtävistä

  • julistajista merkitään tietoja Julistajakorttiin

  • julistajat saavat apua Jehovan todistajien vanhimmilta, jotka toimivat hengellisinä paimenina (Apostolien teot 20:28; Jaakobin kirje 5:14, 15)

  • säilytetään tiedot siitä, keneen voi ottaa yhteyttä, jos julistaja joutuu hätätilanteeseen.

Henkilötietoja säilytetään vain niin kauan kuin on tarpeellista edellä mainittujen tai muiden oikeutettujen tarkoitusten kannalta, esimerkiksi lain noudattamisen varmistamiseksi. Jos alaikäisen julistajan vanhempi tai huoltaja (vanhemmat tai huoltajat) ei(vät) pyydettäessä allekirjoita Ilmoitus ja suostumus henkilötietojen käsittelyyn -lomaketta, julistajan soveltuvuutta joihinkin seurakunnan tehtäviin tai uskonnollisiin toimiin ei ehkä voida arvioida.

Jehovan todistajien toiminta on maailmanlaajuista. Julistajien henkilötietoja voidaan siksi siirtää tai tallentaa heidän sijantimaansa ulkopuolelle, tai ne voivat kulkea jonkin toisen maan kautta. Tähän voi sisältyä sellaisia valtioita, joiden kansalliset lainsäädännöt tarjoavat erilaisen tietosuojatason, joka ei aina vastaa tietojen lähetysmaan tietosuojatasoa. Jehovan todistajat ryhtyvät asianmukaisiin toimiin taatakseen riittävän suojan kaikille tällä tavalla siirrettäville tiedoille. Näihin toimiin voi sisältyä tällaisia siirtoja koskevien sopimusten, kuten vakiolausekkeiden, käyttö. Kaikki vastaanottavat tahot, jotka kuuluvat Jehovan todistajien maailmanlaajuiseen uskonnolliseen järjestöön, käsittelevät julistajien henkilötietoja ainoastaan Jehovan todistajien maailmanlaajuisen tietosuojakäytännön mukaisesti.

Julistajilla on oikeus saada pääsy Jehovan todistajien järjestöllä oleviin heitä koskeviin henkilötietoihin, pyytää poistamaan niitä tai rajoittamaan niiden käsittelyä, vastustaa niiden käsittelyä sekä oikaista niissä mahdollisesti ilmeneviä virheitä. Jos julistajat antavat suostumuksensa henkilötietojensa käsittelyyn muunlaisessa toiminnassa, he voivat milloin tahansa perua suostumuksensa, minkä jälkeen heidän henkilötietojensa käsittelyä rajoitetaan. Jos julistajat vastustavat henkilötietojensa käsittelyä tai peruvat suostumuksensa siihen tai jos julistajat pyytävät poistamaan henkilötietojaan tai rajoittamaan niiden käyttöä, Jehovan todistajien järjestö saattaa jatkaa joidenkin henkilötietojen käsittelyä perustuen oikeutettuihin uskonnollisiin etuihin tai muuhun henkilötietojen käsittelyä koskevassa lainsäädännössä esitettyyn lainmukaiseen edellytykseen. Julistajat ovat tietoisia siitä, että heillä on oikeus tehdä valitus asuinmaansa tietosuojaviranomaiselle.

Jehovan todistajien järjestö hyödyntää henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön mukaisesti verkko- ja tietoturvallisuuteen liittyviä toimintatapoja ja tekniikkaa henkilötietojen suojaamiseksi. Julistajat ymmärtävät, että heidän henkilötietoihinsa on pääsy vain rajallisella määrällä valtuutettuja henkilöitä edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseksi. Poikkeuksena ovat tehtäviä suorittavien nimet, jotka ovat saatavilla seurakunnan kokouksissa.

Kaikki henkilötietojen käsittelyä koskevat tiedustelut voidaan osoittaa tietosuojavastaavalle seuraavaan osoitteeseen:

DataProtectionOfficer.MK@jw.org.

Julistajat ymmärtävät, että heidän asuinmaansa rekisterinpitäjä ja tämän yhteystiedot sekä tämän mahdollisen edustajan ja tietosuojavastaavan tiedot löytyvät jw.org-sivuston Tietosuojaa koskevat tiedustelut -sivulta.

Jehovan todistajien tietosuojakäytäntö saattaa aika ajoin muuttua, koska joihinkin uskonnollisiin toimiin, lainsäädäntöön tai teknologiaan voi tulla muutoksia. Kun Henkilötietojen käsittely -sivua joudutaan muuttamaan, muutokset julkaistaan tällä sivulla, jotta julistajat tietävät aina, mitä tietoja kerätään ja miten niitä käytetään. Voit aika ajoin tarkastaa muutokset tältä sivulta.