Jumala sanoi muinaisille israelilaisille, että heidän pitäisi tukea hänen palvontaansa antamalla kymmenykset a vuosittaisista tuloistaan. Hän sanoi: ”Sinun tulee ehdottomasti antaa kymmenykset kaikesta siitä, mitä peltoon kylvämäsi siemen tuottaa vuodesta toiseen.” (5. Mooseksen kirja 14:22.)

 Käsky maksaa kymmenykset oli osa Mooseksen lakia, joka oli Jumalan muinaiselle Israelille antama lakikokoelma. Kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisuudessa, eikä heitä siksi vaadita maksamaan kymmenyksiä (Kolossalaisille 2:13, 14). Jokaisen kristityn tulee sen sijaan antaa lahjoituksia sen verran ”kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa” (2. Korinttilaisille 9:7).

•  Kymmenykset Raamatussa – ”Vanha testamentti”

•  Kymmenykset Raamatussa – ”Uusi testamentti”

 Kymmenykset mainitaan useaan kertaan Raamatussa niin sanotussa Vanhassa testamentissa. Useimmat maininnat liittyvät siihen aikaan, kun Israelin kansalle oli annettu Mooseksen välityksellä lakikokoelma (Mooseksen laki). Kymmenyksistä puhutaan kuitenkin pariin otteeseen jo ennen tuota aikaa.

Ennen Mooseksen lakia

 Ensimmäinen, jonka kerrotaan antaneen kymmenykset, oli Abram (Abraham) (1. Mooseksen kirja 14:18–20; Heprealaisille 7:4). Abramin antamat kymmenykset olivat nähtävästi kertaluonteinen lahja henkilölle, joka toimi Salemin kuninkaana ja pappina. Raamatussa ei kerrota, että Abraham tai hänen lapsensa olisivat antaneet kymmenyksiä uudelleen.

 Toinen, jonka Raamattu mainitsee antaneen kymmenykset, on Abrahamin pojanpoika Jaakob. Hän lupasi, että jos Jumala siunaisi hänet, hän antaisi Jumalalle ”kymmenykset kaikesta”, mitä saisi (1. Mooseksen kirja 28:20–22). Joidenkin raamatunoppineiden mukaan Jaakob todennäköisesti maksoi nämä kymmenykset eläinuhreina. Vaikka Jaakob piti valansa ja maksoi kymmenykset, hän ei velvoittanut perhettään antamaan kymmenyksiä.

Mooseksen lain alaisuudessa

 Muinaisten israelilaisten piti antaa kymmenykset uskonnollisen toimintansa tukemiseen.

•   Kymmenyksillä ylläpidettiin niitä, jotka tekivät kokoaikaisesti työtä Jumalan palvonnan hyväksi. Heitä olivat papit ja muut leeviläiset, joilla ei ollut omaa viljelymaata. (4. Mooseksen kirja 18:20, 21.) Ne leeviläiset, jotka eivät toimineet pappeina, saivat kymmenykset kansalta ja lahjoittivat puolestaan papeille kymmenyksinä parhaan osan saamistaan kymmenyksistä (4. Mooseksen kirja 18:26–29).

•   Israelilaisten piti nähtävästi antaa vuosittain myös toiset kymmenykset, jotka hyödyttivät sekä leeviläisiä että ei-leeviläisiä (5. Mooseksen kirja 14:22, 23). Israelilaisperheet hyötyivät niistä silloin kun kansa vietti erityisiä juhlia, ja tiettyinä vuosina niillä autettiin kaikkein köyhimpiä (5. Mooseksen kirja 14:28, 29; 26:12).

 Miten kymmenykset laskettiin? Israelilaiset panivat sivuun kymmenesosan siitä, mitä maa vuosittain tuotti (3. Mooseksen kirja 27:30). Jos joku halusi maksaa nämä kymmenykset mieluummin rahana, hänen täytyi lisätä summaan 20 prosenttia (3. Mooseksen kirja 27:31). Israelilaisia käskettiin antamaan myös ”joka kymmenes eläin karjalaumasta ja katraasta” (3. Mooseksen kirja 27:32).

 Karjasta maksettavat kymmenykset määriteltiin siten, että israelilaiset valitsivat joka kymmenennen eläimen, joka tuli ulos aitauksesta. Laissa sanottiin, että valituksi tulleita eläimiä ei saanut tarkastaa tai vaihtaa eikä niiden sijasta voinut antaa niiden arvoa vastaavaa rahasummaa. (3. Mooseksen kirja 27:32, 33.) Toiset kymmenykset, jotka annettiin vuosittaisia juhlia varten, voitiin kuitenkin muuttaa rahaksi, mikä helpotti kauempaa juhliin tulevien israelilaisten matkantekoa (5. Mooseksen kirja 14:25, 26).

 Milloin kymmenykset annettiin? Israelilaiset antoivat kymmenykset joka vuosi (5. Mooseksen kirja 14:22). Joka seitsemäs vuosi oli kuitenkin poikkeus. Se oli sapatti- eli lepovuosi, jolloin israelilaiset eivät viljelleet maata eivätkä korjanneet satoa (3. Mooseksen kirja 25:4, 5). Tämän poikkeustilanteen vuoksi sadonkorjuun aikaan ei kerätty kymmenyksiä. Toiset kymmenykset israelilaiset antoivat seitsemän vuotta kestävän jakson kolmantena ja kuudentena vuonna köyhille ja leeviläisille (5. Mooseksen kirja 14:28, 29).

 Miten kymmenysten maksamatta jättämisestä rangaistiin? Mooseksen laissa ei säädetty mitään nimenomaista rangaistusta kymmenysten maksamatta jättämisestä. Kymmenysten antaminen oli moraalinen velvollisuus. Israelilaisten oli vakuutettava Jumalan edessä, että he olivat maksaneet kymmenykset, ja pyydettävä, että hän siunaisi heitä sen johdosta (5. Mooseksen kirja 26:12–15). Jumalan silmissä kymmenysten maksamatta jättäminen oli ikään kuin häneltä varastamista (Malakia 3:8, 9).

 Oliko kymmenysten maksaminen rasite? Ei ollut. Jumala oli luvannut kansalle, että jos he antaisivat kymmenykset, hän siunaisi heitä runsaasti eikä heiltä puuttuisi mitään (Malakia 3:10). Jos kansa toisaalta jätti kymmenykset maksamatta, he kärsivät. He menettivät Jumalan siunauksen, eivätkä he hyötyneet pappien ja leeviläisten työstä, koska olivat laiminlyöneet heitä. (Nehemia 13:10; Malakia 3:7.)

 Kun Jeesus oli maan päällä, Jumalan palvojia velvoitettiin edelleen maksamaan kymmenykset. Jeesuksen kuoleman jälkeen tilanne kuitenkin muuttui.

Jeesuksen aikana

 Niin sanotusta Uudesta testamentista käy ilmi, että israelilaiset jatkoivat kymmenysten maksamista Jeesuksen päivinä. Vaikka Jeesus piti kymmenysten antamista kansan velvollisuutena, hän tuomitsi uskonnolliset johtajat, jotka maksoivat tunnontarkasti kymmenykset mutta ”jättivät huomiotta lain painavammat asiat, nimittäin oikeuden, armon ja uskollisuuden” (Matteus 23:23).

Jeesuksen kuoleman jälkeen

 Jeesuksen kuoleman jälkeen kymmenysten antamista ei enää vaadittu. Hänen uhrikuolemansa lakkautti Mooseksen lain, johon myös kymmenysten maksaminen sisältyi (Heprealaisille 7:5, 18; Efesolaisille 2:13–15; Kolossalaisille 2:13, 14).