Raamatussa kannustetaan antamaan vapaaehtoisesti ja oikeista vaikuttimista. Siinä osoitetaan, että tällainen antaminen hyödyttää sekä antajaa että vastaanottajaa. (Sananlaskut 11:25; Luukas 6:38.) Jeesus sanoi: ”Antaminen tekee onnellisemmaksi kuin saaminen.” (Apostolien teot 20:35.)

•  Millainen antaminen miellyttää Jumalaa?

•  Milloin antaminen ei miellytä Jumalaa?

•  Antamista käsitteleviä raamatunjakeita

 Antaminen miellyttää Jumalaa silloin kun se tapahtuu vapaaehtoisesti. Raamatussa sanotaan: ”Jokaisen tulee tehdä niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Korinttilaisille 9:7.)

 Jumalan hyväksymään ”uskontoon kuuluu” sydämestä lähtevä antaminen (Jaakobin kirje 1:27, alav.). Sellainen ihminen, joka auttaa anteliaasti tarpeessa olevia, työskentelee yhdessä Jumalan kanssa, ja Jumala suhtautuu sellaiseen anteliaisuuteen kuin hänelle annettuun lainaan (Sananlaskut 19:17). Raamatussa sanotaan, että Jumala itse maksaa takaisin anteliaalle ihmiselle (Luukas 14:12–14).

 Silloin kun annetaan itsekkäistä vaikuttimista. Esimerkiksi:

•   Halutaan tehdä vaikutus toisiin (Matteus 6:2).

•   Halutaan saada joku vastalahja (Luukas 14:12–14).

•   Yritetään ostaa pelastus (Psalmit 49:6, 7).

 Silloin kun sillä tuetaan tekoja tai asenteita, jotka Jumala tuomitsee. Olisi esimerkiksi väärin antaa jollekulle rahaa uhkapeliin, huumeisiin tai alkoholin väärinkäyttöön (1. Korinttilaisille 6:9, 10; 2. Korinttilaisille 7:1). Ei myöskään olisi sopivaa antaa sellaiselle ihmiselle, joka pystyisi elättämään itsensä, mutta kieltäytyy tekemästä niin (2. Tessalonikalaisille 3:10).

 Silloin kun se estää huolehtimasta Jumalan antamista vastuista. Raamattu opettaa, että perheenpäiden tulee pitää huolta perheensä aineellisista tarpeista (1. Timoteukselle 5:8). Perheenpään ei olisi oikein antaa niin paljon toisille, että sen seurauksena hänen oma perheensä joutuisi kärsimään. Samalla tavoin Jeesus tuomitsi sellaiset ihmiset, jotka kieltäytyivät huolehtimasta iäkkäistä vanhemmistaan väittämällä, että heidän varansa olivat ”Jumalalle omistettu lahja” (Markus 7:9–13).