Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten ikääntyä arvokkaasti?

Miten ikääntyä arvokkaasti?

MILTÄ ajatus ikääntymisestä tuntuu sinusta? Monissa se herättää huolta, ahdistusta ja jopa pelkoa. Tämä johtuu siitä, että ikääntyminen tuo tavallisesti mieleen ikäviä asioita, kuten ulkonäön rapistumisen, kehon haurastumisen, muistin heikkenemisen ja krooniset sairaudet.

Tosiasia kuitenkin on, että ihmiset vanhenevat hyvin eri tavoin. Jotkut ovat iäkkäinäkin suhteellisen terveitä niin fyysisesti kuin henkisesti. Toisaalta vaikka jollakulla on jokin krooninen sairaus, sitä voidaan hoitaa tai se voidaan saada hallintaan lääketieteen edistysaskelten ansiosta. Niinpä joissakin maissa yhä useammat ihmiset elävät entistä pidempään ja terveempinä.

Tuopa ikääntyminen tullessaan ongelmia tai ei, useimmat haluavat ikääntyä arvokkaasti. Miten siinä voi onnistua? Osittain kyse on asenteesta sekä omasta halusta ja kyvystä sopeutua tähän uuteen elämänvaiheeseen. Joidenkin yksinkertaisten ja käytännöllisten Raamatun periaatteiden tarkastelu voi olla tässä avuksi.

OLE VAATIMATON: ”Viisaus on vaatimattomien parissa.” (Sananlaskut 11:2.) Ajatus vaatimattomuudesta voidaan soveltaa iäkkäisiin, jotka tajuavat ja hyväksyvät iän mukanaan tuomat rajoitukset eivätkä yritä ummistaa niiltä silmiään. Brasiliassa asuva 93-vuotias Charles toteaa realistisesti: ”Jos elää pitkään, on pakko vanheta. Kelloa ei voi siirtää taaksepäin.”

Vaatimattomuus ei kuitenkaan missään tapauksessa merkitse antautumista tappiomielialan valtaan: ”Olen vanha, eikä minusta ole enää mihinkään.” Tällainen asenne voi saada ihmisen kadottamaan innostuksen ja mielenkiinnon eri asioihin. Sananlaskujen 24:10:ssä sanotaan: ”Oletko osoittautunut lannistuneeksi ahdingon päivänä? Voimasi tulee olemaan vähäinen.” Vaatimaton ihminen sen sijaan ilmaisee viisautta hyödyntämällä omat mahdollisuutensa parhaan kykynsä mukaan.

Italiassa asuva 77-vuotias Corrado esittää viisaan ajatuksen: ”Ylämäessä on vain vaihdettava vaihdetta ja pidettävä moottori käynnissä.” Iän karttuessa on tosiaan tehtävä joitakin muutoksia. Corrado ja hänen vaimonsa ovat omaksuneet tasapainoisen näkemyksen kotitöistä, ja he pitävät aikataulunsa suhteellisen kiireettömänä, jotteivät olisi päivän päättyessä tyystin uuvuksissa. Myös 81-vuotias brasilialainen Marian suhtautuu vanhenemiseen järkevästi. ”Olen oppinut ottamaan rauhallisemmin”, hän sanoo. ”Pidän tarpeen mukaan pieniä taukoja askareiden välillä. Istahdan tai käyn makuulle ja luen tai kuuntelen musiikkia. Olen oppinut tuntemaan rajani ja ottamaan ne huomioon.”

Ole tasapainoinen

OLE TASAPAINOINEN: ”Haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti.” (1. Timoteukselle 2:9.) Ilmaus ”huoliteltu puku” viittaa tasapainoisuuteen ja hyvään makuun. 74-vuotias kanadalainen Barbara sanoo: ”Yritän näyttää huolitellulta ja puhtaalta. En halua näyttää homssuiselta, ikään kuin ajattelisin, että koska olen vanha, on samantekevää, miltä näytän.” 91-vuotias Fern Brasiliasta kertoo: ”Ostan silloin tällöin mielen piristykseksi joitakin uusia vaatteita.” Entä iäkkäät miehet? ”Yritän parhaani mukaan näyttää tyylikkäältä käyttämällä puhtaita ja siistejä vaatteita”, sanoo 73-vuotias brasilialainen Antônio. Lisäksi hän sanoo huolehtivansa henkilökohtaisesta hygieniastaan käymällä suihkussa ja ajamalla partansa joka päivä.

Omasta ulkonäöstä huolehtimisen ei toisaalta pidä antaa syrjäyttää ”tervemielisyyttä”. 69-vuotias Bok-im-niminen nainen Etelä-Koreasta esittää tasapainoisen ajatuksen vaatteista: ”Tiedän varsin hyvin, ettei minun ole sopivaa pukeutua aivan samalla tavalla kuin nuorena.”

Ole myönteinen

OLE MYÖNTEINEN: ”Ahdistetun kaikki päivät ovat pahoja, mutta sillä, jonka sydän on hyvillään, on alati pidot.” (Sananlaskut 15:15.) Ikääntyessä muistot nuoruuden tarmosta ja siitä, mitä kaikkea ennen pystyi tekemään, voivat herättää kielteisiä tunteita. Tämä on ymmärrettävää. On kuitenkin varottava antamasta kielteisille tunteille ylivaltaa. Menneiden haikaileminen voi synkistää mielen ja lannistaa siinä määrin, ettei jaksa tehdä sitäkään, mihin vielä kykenisi. Kanadalainen 79-vuotias Joseph ajattelee positiivisesti: ”Koetan nauttia kaikesta siitä, mitä voin vielä tehdä, enkä murehdi sitä, mitä en enää pysty tekemään.”

Myös lukeminen ja uuden oppiminen voi edistää myönteisyyttä ja auttaa pitämään mielen avoimena. Siksi on hyvä pyrkiä käyttämään valppaasti hyödyksi tilaisuudet lukea ja oppia uusia asioita. 74-vuotias filippiiniläinen Ernesto lainaa mielenkiintoista luettavaa kirjastosta. ”Nautin edelleen jännittävistä seikkailuista ja siitä, että voin kirjojen välityksellä matkustaa kauas kodin seinien ulkopuolelle”, hän sanoo. Ruotsissa asuva 75-vuotias Lennart päätti tarttua härkää sarvista ja opetella uuden kielen!

Ole antelias

OLE ANTELIAS. ”Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan.” (Luukas 6:38.) Ota tavaksesi käyttää aikaasi, varojasi ja voimiasi toisten hyväksi. Se tuo aikaansaamisen tunteen ja lisää onnellisuutta. Hosa, 85-vuotias brasilialaisnainen, pyrkii auttamaan toisia omista fyysisistä rajoituksistaan huolimatta. Hän sanoo: ”Soitan ja kirjoitan ystäville, jotka ovat sairaita tai masentuneita. Joskus lähetän heille pieniä lahjoja. Minusta on myös mukava valmistaa sairaille aterioita tai jälkiruokia.”

Anteliaisuus synnyttää anteliaisuutta. ”Kun ilmaisee toisia kohtaan rakkautta, he vastaavat osoittamalla rakkautta ja kiintymystä”, sanoo Ruotsissa asuva 66-vuotias Jan. Antelias ihminen luo ympärilleen miellyttävän, lämpöä ja arvostusta huokuvan ilmapiirin.

OLE YSTÄVÄLLINEN. ”Eristäytyvä etsii omaa itsekästä haluaan; hän puhkeaa kaikkea käytännöllistä viisautta vastaan.” (Sananlaskut 18:1.) Jokainen haluaa luultavasti olla välillä yksin, mutta älä eristäydy äläkä sulkeudu kuoreesi. Innocent, 72-vuotias nigerialaismies, nauttii ystävien seurasta. Hän sanoo: ”Olen mielelläni kaikenikäisten seurassa.” Ruotsissa asuva 85-vuotias Börje sanoo: ”Yritän viettää aikaa nuorten kanssa. Heidän elinvoimansa saa minut tuntemaan itseni jälleen nuoreksi, ainakin sisäisesti.” Kutsu ystäviä vierailulle aika ajoin. Eteläkorealainen 72-vuotias Han-sik sanoo: ”Vaimoni ja minä kutsumme mielellämme kaikenikäisiä – iäkkäitä ja teini-ikäisiä – aterialle tai viettämään aikaa yhdessä.”

Ole ystävällinen

Ystävällinen ihminen puhuu toisille. Koska viestintä on kuitenkin kaksisuuntaista, jokaisen on pyrittävä olemaan hyvää seuraa ja osoitettava henkilökohtaista kiinnostusta toisia kohtaan. 71-vuotias Helena Mosambikista sanoo: ”Kohtelen muita ystävällisesti ja kunnioittavasti. Kuuntelen heitä, jotta tiedän, mitä he ajattelevat ja mistä he pitävät.” Brasiliassa asuva 73-vuotias José sanoo: ”Ihmiset viihtyvät hyvän kuuntelijan seurassa – sellaisen, joka on empaattinen ja kiinnostunut toisista, joka antaa sopivasti kiitosta ja jolla on huumorintajua.”

Kun esität toisille ajatuksiasi, huolehdi siitä, että puheesi on ”suolalla höystettyä” (Kolossalaisille 4:6). Ole huomaavainen ja kannustava.

OLE KIITOLLINEN: ”Osoittautukaa kiitollisiksi.” (Kolossalaisille 3:15.) Kun saat apua, osoita arvostavasi sitä. Kiitollisuuden ilmaiseminen edistää hyviä ihmissuhteita. ”Mieheni ja minä muutimme hiljattain omakotitalosta kerrostaloon. Useat ystävät auttoivat meitä. Emme voi kiittää heitä kylliksi. Lähetimme kullekin henkilökohtaisen kiitoskortin, ja olemme tarjonneet joillekin heistä aterian”, kertoo kanadalainen 74-vuotias Marie-Paule. Etelä-Koreassa asuva 76-vuotias Jae-won-niminen nainen arvostaa sitä, että hän saa kyydin valtakunnansalille. Hän sanoo: ”Olen niin kiitollinen kaikesta saamastani avusta, että pidän tärkeänä tarjota vähän bensarahaa. Joskus teen pikku lahjoja, joissa on mukana kiitoskortti.”

Ole ennen kaikkea kiitollinen itse elämästä. ”Elävä koira on paremmassa asemassa kuin kuollut leijona”, muistutti kuningas Salomo (Saarnaaja 9:4). Kun ihmisellä on oikea asenne ja halu sopeutua, hän voi tosiaankin ikääntyä arvokkaasti.

Ole kiitollinen