Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Perheonnen avaimet

Raha-asioiden hoitaminen

Raha-asioiden hoitaminen

Mies: ”Vaimoni Laura * käyttää rahaa kaikenlaiseen tarpeettomaan – sellaiseen, mitä emme ainakaan minun mielestäni tarvitse. Eikä hän näköjään pysty säästämään! Tämä on todellinen ongelma, kun meille tulee odottamattomia kuluja. Olenkin usein sanonut, että jos vaimollani vain on rahaa kukkarossa, hän aivan varmasti käyttää sen.”

Vaimo: ”En ehkä ole kovin hyvä säästämään, mutta miehelläni ei ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon kaikki maksaa – ruoka, sisustus ja taloustarvikkeet. Ja kotonahan olen enimmäkseen juuri minä. Tiedän kyllä mitä tarvitsemme ja hankin sen, vaikka sitten täytyisikin jälleen ’keskustella’ rahasta.”

RAHA voi olla yksi niistä aiheista, joista avioparin on kaikkein vaikeinta keskustella tyynesti. Ei ihme, että sen sanotaan monesti olevan yleisin perheriidan syy.

Pariskunnilla, jotka suhtautuvat tasapainottomasti rahaan, saattaa olla stressiä ja ristiriitoja, ja heidän tunneperäinen ja jopa hengellinen terveytensä voi järkkyä (1. Timoteukselle 6:9, 10). Kun vanhemmat eivät pysty ratkaisemaan rahaan liittyviä kysymyksiä, heidän on ehkä pakko tehdä enemmän työtä, mikä estää heitä antamasta lapsilleen ja toisilleen tunneperäistä ja hengellistä tukea. He eivät myöskään kasvata lapsistaan arvostelukykyisiä rahan suhteen.

”Raha on suojaksi”, myöntää Raamattu (Saarnaaja 7:12). Raha kuitenkin suojelee avioliittoasi ja perhettäsi vain siinä tapauksessa, että opit paitsi käyttämään sitä harkiten myös puhumaan siitä puolisosi kanssa oikealla tavalla. * Raha-asioista ei suinkaan tarvitse riidellä, vaan niitä koskevat keskustelut voivat päinvastoin lujittaa puolisoiden välistä sidettä.

Miksi raha sitten aiheuttaa niin paljon ongelmia avioliitossa? Mihin käytännön toimiin voitte ryhtyä, jotta pystyisitte puhumaan rahasta rakentavaan sävyyn eikä niin, että siitä syntyy riitaa?

Millaisia haasteita?

Rahaa koskevissa kiistoissa ei ole niinkään kyse lompakon paksuudesta tai luottokortin käytöstä, vaan taustalla on usein luottamuksen horjuminen ja pelon tunne. Esimerkiksi mies, joka vaatii vaimoaan tekemään tiliä jokaisesta käytetystä sentistä, voi tosiasiassa viestittää, ettei hän luota kovinkaan suuresti vaimonsa kykyyn hoitaa perheen raha-asioita. Toisaalta vaimo, joka valittaa, ettei hänen miehensä pane juuri mitään säästöön, saattaakin todellisuudessa ilmaista pelkäävänsä, että perhe joutuu joskus tulevaisuudessa taloudellisiin vaikeuksiin.

Avioparit kohtaavat toisenkin haasteen: heillä on erilainen tausta. ”Vaimoni varttui perheessä, jossa raha-asioita hoidettiin hyvin”, sanoo kahdeksan vuotta naimisissa ollut Matthew. ”Hänellä ei ole samoja rasitteita kuin minulla. Isäni oli alkoholisti ja ketjupolttaja, ja hän oli pitkiä aikoja työttömänä. Meidän oli usein tultava toimeen ilman välttämättömyyksiäkin, ja aloin tosissani pelätä velkaantumista. Toisinaan tämä pelko saa minut käyttäytymään typerästi vaimoani kohtaan raha-asioiden vuoksi.” Johtuivatpa jännitteet mistä tahansa, mitä voit tehdä, jotta rahasta olisi avioliitollenne hyötyä eikä haittaa?

Kumpi on sinulle tärkeämpi – raha vai avioliittosi?

Neljä onnistumisen avainta

Raamattu ei ole mikään rahankäytön käsikirja, mutta siinä on käytännöllisiä neuvoja, jotka voivat auttaa avioparia välttämään rahaongelmia. Sinun kannattaa ottaa selvää sen neuvoista ja kokeilla seuraavassa mainittuja ehdotuksia.

1. Opetelkaa puhumaan rahasta maltillisesti.

”Keskenään neuvottelevilla on viisaus.” (Sananlaskut 13:10.) Sinun voi olla taustasi vuoksi vaikea neuvotella raha-asioista toisten ja varsinkin puolisosi kanssa. On kuitenkin viisasta opetella puhumaan tästä tärkeästä aiheesta. Voisit esimerkiksi kertoa puolisollesi, miten uskot vanhempiesi suhtautumisen rahaan vaikuttaneen sinuun. Yritä myös ymmärtää, miten puolisosi tausta on saattanut vaikuttaa hänen asenteeseensa.

Voit puhua puolisosi kanssa rahasta jo ennen kuin ongelmia syntyy. Muuan Raamatun kirjoittaja kysyi: ”Kulkeeko kaksi yhdessä, jolleivät he ole sopineet tapaamisesta?” (Aamos 3:3.) Miten tämä periaate soveltuu? Jos varaat nimenomaisen ajan raha-asioista keskustelemiseen, on epätodennäköisempää, että niitä koskevista väärinymmärryksistä syntyy riitaa.

KOKEILKAA TÄTÄ: Valitkaa säännöllinen aika perheen raha-asioista keskustelemiseen. Voisitte puhua niistä joka kuun ensimmäisenä päivänä tai joka viikko jonain tiettynä päivänä. Niistä ei ole tarpeen puhua pitkään; keskustelu voi kestää 15 minuuttia tai vieläkin vähemmän. Keskustelkaa sellaisena aikana, jona te kumpikin todennäköisimmin olette rennossa mielentilassa. Sopikaa, ettette puhu rahasta tietyissä tilanteissa, esimerkiksi ruokapöydässä tai viettäessänne aikaa lasten kanssa.

2. Sopikaa, miten suhtaudutte ansiotuloihin.

”Ottakaa johto kunnian osoittamisessa toisianne kohtaan.” (Roomalaisille 12:10.) Jos ainoastaan sinä olet ansiotyössä, voit osoittaa kunnioitusta puolisoasi kohtaan pitämällä tulojasi perheen yhteisinä eikä vain sinulle kuuluvina (1. Timoteukselle 5:8).

Jos te kumpikin käytte työssä, voitte osoittaa kunnioitusta toisianne kohtaan paljastamalla toisillenne, mitkä ovat tulonne ja suurimmat menonne. Jos salaat ne puolisoltasi, voit hyvinkin jäytää keskinäistä luottamusta ja vahingoittaa suhdettanne. Sinun ei tarvitse välttämättä neuvotella puolisosi kanssa joka sentistä, mutta jos keskustelet hänen kanssaan suuremmista hankinnoista, osoitat arvostavasi hänen mielipidettään.

KOKEILKAA TÄTÄ: Sopikaa, kuinka paljon kumpikin teistä voi käyttää rahaa neuvottelematta siitä toisen kanssa, olipa se sitten 20 tai 200 euroa tai jokin muu summa. Neuvottele aina puolisosi kanssa, jos haluat käyttää enemmän kuin tuon rahamäärän.

3. Pankaa suunnitelmat paperille.

”Jos teet suunnitelmia ja olet ahkera, sinulla tulee olemaan yltäkylläisesti.” (Sananlaskut 21:5, Contemporary English Version.) Yksi tapa suunnitella tulevaisuutta ja välttää tuhlaamasta kovalla työllä ansaittuja rahoja on se, että perhe laatii budjetin. Nina on ollut naimisissa viisi vuotta, ja hän sanoo: ”Tulojen ja menojen näkeminen paperilla avaa kyllä silmät. On vaikea väittää tosiasioita vastaan.”

Budjetin tekemisen ei tarvitse olla mutkikasta. Darren, joka on ollut naimisissa 26 vuotta ja jolla on kaksi poikaa, kertoo: ”Aluksi käytimme kirjekuoria. Jaoimme kutakin viikkoa varten varatut rahat eri kirjekuoriin. Meillä oli esimerkiksi kirjekuori ruokamenoihin, virkistäytymiseen ja jopa parturissa käyntiin. Jos raha loppui yhdestä kuoresta, lainasimme toisesta, mutta huolehdimme aina siitä, että palautimme rahan siihen heti kun vain kykenimme.” Jos käteisen sijaan maksatte laskut yleensä suoraan pankkitililtä tai luottokortilla, on erityisen tärkeää, että teillä on suunnitelma ja pidätte kirjaa menoista.

KOKEILKAA TÄTÄ: Kirjoittakaa muistiin kaikki kiinteät menot. Sopikaa, montako prosenttia tuloista pitää laittaa säästöön. Tehkää sitten luettelo sekalaisista menoista, joihin kuuluvat esimerkiksi ruoka, sähkö ja puhelin. Pitäkää sitten useamman kuukauden ajan kirjaa todellisista menoistanne. Mikäli tarpeen, muuttakaa elämäntapaanne, niin ettette velkaannu.

4. Sopikaa tehtäväjaosta.

”Kaksi ihmistä on parempi kuin yksi, koska he saavat enemmän tehdyksi yhdessä.” (Saarnaaja 4:9, 10, New Century Version.) Joissakin perheissä raha-asioista huolehtii aviomies. Toisissa perheissä vaimo kantaa niistä vastuun hyvällä menestyksellä (Sananlaskut 31:10–28). Monet parit kuitenkin haluavat jakaa tämän kuorman. ”Vaimoni hoitaa pienehköt laskut ja menot”, sanoo Mario, joka on ollut naimisissa 21 vuotta. ”Minä maksan verot, vuokran ja muut laskut. Pidämme toisemme tilanteen tasalla ja teemme yhteistyötä.” Toimittepa miten hyvänsä, tärkeintä on työskennellä yhdessä.

KOKEILKAA TÄTÄ: Ottakaa huomioon kummankin vahvuudet ja heikkoudet ja sopikaa, miten jaatte vastuut. Palatkaa asiaan muutaman kuukauden päästä. Olkaa valmiita tekemään muutoksia. Ehkä voitte myös aika ajoin vaihtaa osia, niin että opit arvostamaan sitä, mitä puolisosi tekee esimerkiksi maksaessaan laskut tai käydessään ostoksilla.

Mitä keskustelujen tulisi paljastaa?

Rahasta puhumisen ei tarvitse tukahduttaa rakkautta. Leah, joka on ollut naimisissa viitisen vuotta, on huomannut tämän. Hän sanoo: ”Olemme mieheni kanssa oppineet puhumaan rahasta avoimesti ja rehellisesti. Siksi toimimme yhdessä, ja rakkautemme on kasvanut.”

Kun avioparit keskustelevat siitä, miten he haluavat käyttää rahaa, he puhuvat toiveistaan ja unelmistaan ja lujittavat sitoutumista avioliitossa. Kun he neuvottelevat keskenään ennen suurien hankintojen tekemistä, he osoittavat kunnioittavansa toistensa mielipiteitä ja tunteita. Kun he antavat toisilleen vapauden käyttää tietyn määrän rahaa oman harkinnan mukaan, he ilmaisevat luottavansa toisiinsa. Näistä aineksista muodostuu suhde, jossa vallitsee aito rakkaus. Sellainen suhde on varmasti paljon arvokkaampi kuin pelkkä raha, joten miksi riidellä siitä?

^ kpl 3 Nimet on muutettu.

^ kpl 7 Raamattu sanoo, että ”mies on vaimonsa pää”, joten hänellä on ensisijainen vastuu siitä, miten perhe käyttää rahaa. Lisäksi hänellä on velvollisuus kohdella vaimoaan rakkaudellisesti ja epäitsekkäästi. (Efesolaisille 5:23, 25.)

MIETI:

  • Milloin viimeksi keskustelin puolisoni kanssa maltillisesti raha-asioista?

  • Miten voin sanoin ja teoin osoittaa arvostavani sitä, mitä puolisoni tekee perheemme toimeentulon hyväksi?