Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

APUA PERHEILLE | LASTENKASVATUS

Kotitöiden merkitys

Kotitöiden merkitys

HAASTE

Joissakin perheissä lasten odotetaan auttavan kotitöissä, ja he tekevätkin niin ilman vastalauseita. Toisissa perheissä vanhemmat taas ovat madaltaneet odotuksiaan, ja lapset ovat – tilanteeseen tyytyväisinä – pienentäneet omaa panostaan.

Tutkijat ovat havainneet tällaisen suuntauksen erityisesti länsimaissa, missä lapset ovat perheessä mieluummin saajan kuin antajan roolissa. ”Nykyään lapset jätetään omiin oloihinsa pelaamaan videopelejä, surffaamaan internetissä ja katsomaan televisiota”, sanoo Steven-niminen isä. ”Heiltä odotetaan hyvin vähän.”

Mitä mieltä sinä olet? Ovatko kotityöt tärkeitä muutenkin kuin vain kodin kunnossa pysymisen kannalta? Voisivatko ne myös edistää lapsen kehitystä?

MITÄ SINUN OLISI HYVÄ TIETÄÄ?

Jotkut vanhemmat eivät mielellään anna lapselleen kotitöitä, varsinkin jos tällä on jo viikko tupaten täynnä kotiläksyjä ja harrastuksia. Kotitöistä on kuitenkin lapselle hyötyä.

Kotityöt edistävät lapsen henkistä kasvua. Lapset, jotka tekevät kotitöitä, menestyvät todennäköisesti paremmin koulussa. Tämä ei ole mikään ihme, sillä kotitöihin osallistuminen auttaa lasta kasvattamaan oppimisen kannalta erittäin tärkeitä ominaisuuksia: itseluottamusta, itsekuria ja luonteenlujuutta.

Kotityöt opettavat lasta tekemään palveluksia toisille. Jotkut ovat panneet merkille, että kotitöihin osallistuvat lapset ovat aikuisina halukkaampia tekemään työtä yhteisön hyväksi. Tämä on luonnollista, koska kotona tehtävät askareet opettavat lapsia asettamaan toisten tarpeet omiensa edelle. Steven, jota lainattiin aiemmin, huomauttaa: ”Jos lapsilta ei odoteta mitään, he tekevät sen päätelmän, että he ovat täällä palveltavina. Lasten näkemys elämästä vääristyy. He eivät ymmärrä, että heidän on kannettava vastuuta ja tehtävä kovasti työtä.”

Kotityöt kasvattavat perheen yhteishenkeä. Kun lapsilla on kotona tehtäviä, he tajuavat, että he ovat paitsi arvokas osa perhettä myös sen vastuullisia jäseniä. Tämä opetus voi jäädä lapsilta saamatta, jos vanhemmat pitävät harrastuksia kotitöitä tärkeämpinä. Mieti, hyödyttääkö lasta se, että hän luo vahvan siteen jalkapallojoukkueeseen mutta menettää samalla yhteyden perheeseensä.

MITÄ VOIT TEHDÄ?

Aloita varhain. Joidenkin mielestä vanhempien pitäisi antaa kotiaskareita jo kolmivuotiaille lapsille. Toiset taas suosittelevat niiden antamista jopa kaksivuotiaille tai sitäkin nuoremmille. Joka tapauksessa hyvinkin pienet lapset työskentelevät mielellään vanhempiensa kanssa ja ottavat näistä mallia. (Raamatun periaate: Sananlaskut 22:6.)

Ota lapsen ikä huomioon. Kolmivuotias voisi esimerkiksi kerätä leluja lattialta, pyyhkiä pois tahroja tai lajitella pyykkiä. Vähän varttuneemmille lapsille voisi antaa tehtäväksi imuroida, pestä auto tai jopa valmistaa ateria. Auta lastasi kehittämään taitojaan. Saatat yllättyä siitä, miten innokas pikkuapulainen hänestä tuleekaan.

Pidä kotityöt tärkeällä sijalla. Jos lapsellasi on joka päivä valtavasti kotiläksyjä, haluat ehkä päästää hänet helpommalla. Se että yrittää saada hyviä arvosanoja kotitöiden kustannuksella, on kuitenkin ”merkki vääristyneestä tärkeysjärjestyksestä”, sanotaan kirjassa The Price of Privilege. Kuten aiemmin todettiin, kotiaskareet auttavat lasta menestymään paremmin koulussa. Lisäksi hän oppii taitoja, joiden avulla hän voi aikanaan pitää huolta omasta perheestään. (Raamatun periaate: Filippiläisille 1:10.)

Keskity tavoitteeseen, älä työn laatuun. Jonkin tehtävän hoitaminen saattaa viedä lapseltasi kauemmin kuin toivoisit. Ehkä työn laatukin voisi olla parempi. Kun näin käy, vastusta kiusausta hoitaa työ itse. Tavoitteena ei ole se, että tehtävä suoritetaan aikuisen tarkkuudella, vaan se, että lapsi oppii kantamaan vastuuta ja kokee työn iloa. (Raamatun periaate: Saarnaaja 3:22.)

Mieti, miten palkitset. Joidenkin mielestä kotitöistä ansaittu raha opettaa lapselle vastuuntuntoa. Toisten mukaan se suuntaa lapsen huomion ennemminkin siihen, miten hän voi hyötyä perheestään, kuin siihen, mitä hän voi tehdä sen hyväksi. He myös varoittavat, että saatuaan tarpeeksi rahaa lapsi saattaa kieltäytyä kotitöistä, jolloin perimmäinen tavoite jää saavuttamatta. Voi siis olla parempi pitää lapsen kotityöt ja taskurahat erillään toisistaan.