Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

KANSIAIHE | HALLITSETKO ELÄMÄÄSI?

Ongelma: Olosuhteet joita ei voi muuttaa

Ongelma: Olosuhteet joita ei voi muuttaa

OLETKO sairastunut vakavasti, kokenut avioeron tai menettänyt läheisen ihmisen? Tämänkaltaisessa tilanteessa voi tuntua siltä, ettei voi tehdä muuta kuin toivoa tilanteen muuttuvan. Miten elämän voi saada jälleen hallintaan?

PAAVALIN ESIMERKKI

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt innokas lähetystyöntekijä, apostoli Paavali, matkusti laajalti. Tilanne kuitenkin muuttui, kun hänet pidätettiin epäoikeudenmukaisesti ja määrättiin kotiarestiin, jossa hän oli sotilaan vartioimana kahden vuoden ajan. Paavali ei kuitenkaan vaipunut epätoivoon vaan keskittyi siihen, mitä pystyi tekemään. Hän antoi hengellistä apua ja lohdutusta kaikille luonaan vieraileville. Hän jopa kirjoitti useita niistä kirjeistä, jotka ovat nykyään osa Raamattua. (Apostolien teot 28:30, 31.)

ANJAN ESIMERKKI

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainittiin, Anja ei pysty liikkumaan kodin ulkopuolella. ”Syöpä on vaikuttanut koko elämääni”, hän sanoo. ”En voi ottaa sitä riskiä, että saisin nyt jonkin infektion, joten sosiaalinen elämäni ja mahdollisuudet työntekoon ovat lähes olemattomat.” Miten Anja selviytyy omissa olosuhteissaan? ”Minun oli pantava aikatauluni uusiksi”, hän sanoo. ”Asetin tärkeimpinä pitämäni asiat etusijalle ja otin rajoitukseni huomioon aikataulua suunnitellessani. Tunnen, että elämäni on hallinnassani.”

”Olen oppinut, missä oloissa olenkin, olemaan tyytyväinen.” (Paavalin sanat Filippiläiskirjeen 4:11:ssä.)

MITÄ SINÄ VOIT TEHDÄ?

Jos tunnet olevasi olosuhteittesi vanki, kokeile seuraavia ehdotuksia:

  • Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa. Esimerkiksi terveydentilasi ei ole ehkä täysin omissa käsissäsi, mutta voitko liikkua, syödä terveellisesti ja levätä riittävästi?

  • Päätä, mitä haluat saada aikaan elämässäsi. Aseta sitten itsellesi välitavoitteita. Yritä käyttää joka päivä ainakin vähän aikaa tavoitteittesi hyväksi työskentelemiseen.

  • Tee askareita, vaikka aivan pieniä, jotka saavat sinut tuntemaan, että hallitset elämääsi. Pyyhi keittiön pöytä ja tiskaa astiat. Pukeudu siististi. Hoida tärkeimmät tehtävät heti aamusta.

  • Mieti, mitä hyötyä tilanteestasi voi olla. Antaako se sinulle esimerkiksi uudenlaista näkemystä siitä, miten selviytyä vaikeuksista? Voitko tämän ansiosta auttaa muita?

Asian ydin: Et kenties pysty hallitsemaan olosuhteitasi, mutta ehkä voit hallita suhtautumistasi niihin.