Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Löysin toivon kun sitä eniten tarvitsin

Löysin toivon kun sitä eniten tarvitsin

Yhtäkkiä huomasin makaavani vedessä kasvot alaspäin. Yritin nostaa päätäni, jotta olisin voinut hengittää, mutta niskalihakseni eivät totelleet. Yritin kauhuissani kierähtää ympäri, mutta käteni ja jalkani eivät liikahtaneetkaan. Keuhkoihin alkoi mennä vettä. Tuona lämpimänä kesäpäivänä vuonna 1991 elämäni muuttui täysin.

SYNNYIN Szerencs-nimisessä kaupungissa ja kasvoin Tiszaladányn kylässä Koillis-Unkarissa. Kesäkuussa 1991 menin joidenkin ystävieni kanssa Tiszajoelle paikkaan, jossa emme olleet ennen käyneet. Ajattelin, että vesi olisi syvää, ja sukelsin jokeen. Se oli paha virhe! Niskastani murtui kolme nikamaa ja selkäydin vaurioitui. Ystäväni näki, etten liikkunut, ja nosti minut varovasti ylös ja veti minut rannalle ennen kuin ehdin hukkua.

Pysyin tajuissani ja tiesin, että jotain oli pahasti vialla. Joku soitti hätäkeskukseen. Paikalle tuli helikopteri, ja minut vietiin sairaalaan, jossa lääkärit jäykistivät selkärankani. Myöhemmin minut siirrettiin kuntoutusta varten pääkaupunkiin Budapestiin. Makasin selälläni kolme kuukautta. Pystyin liikuttamaan päätäni mutten kyennyt hallitsemaan lihaksiani kaulasta alaspäin. Olin 20-vuotiaana tullut täysin riippuvaiseksi toisista. Tunsin itseni niin masentuneeksi, että halusin kuolla.

Kun vihdoin pääsin kotiin, vanhempani saivat opastusta siitä, miten he voisivat hoitaa minua. Työ oli kuitenkin heille fyysisesti ja henkisesti raskasta, ja noin vuoden kuluttua vajosin masennukseen. Sain ammattiauttajalta apua, jonka ansiosta pystyin muuttamaan suhtautumistani vammaisuuteeni.

Aloin myös ajatella syvällisemmin elämää. Onko sillä tarkoitusta? Miksi tämä tragedia kohtasi minua? Luin lehtiä ja kirjoja saadakseni vastauksia. Yritin lukea myös Raamattua, mutta sitä oli vaikea ymmärtää. Niinpä se päätyi takaisin hyllyyn. Keskustelin jopa papin kanssa, mutta hänen esittämänsä ajatukset eivät tyydyttäneet minua.

Keväällä 1994 kaksi Jehovan todistajaa kävi tapaamassa isääni ja hän pyysi heitä puhumaan minun kanssani. Kuuntelin, kun he kertoivat, että Jumalan tarkoitus on tehdä maasta paratiisi ja poistaa sairaudet ja kärsimykset. Se kuulosti hienolta, mutta olin epäilevä. Otin silti vastaan kaksi Raamatun tutkimiseen tarkoitettua kirjaa. Kun olin lukenut ne, todistajat tarjoutuivat tutkimaan kanssani Raamattua, ja minä hyväksyin tarjouksen. Lisäksi he kannustivat minua rukoilemaan.

Tulin vakuuttuneeksi siitä, että Jumala välittää minusta.

 Keskustelujemme jatkuessa sain vastauksia moniin kysymyksiini suoraan Raamatusta. Tulin myös vakuuttuneeksi siitä, että Jumala välittää minusta. Sitten 13. syyskuuta 1997, tutkittuani Raamattua kaksi vuotta, minut kastettiin kotona kylpyammeessa. Se oli elämäni onnellisimpia päiviä.

Vuonna 2007 muutin asumaan pysyvästi Budapestiin vammaisten asuntolaan. Olen muuttoni vuoksi saanut monia mahdollisuuksia kertoa toisille niistä hienoista asioista, joita olen oppinut. Hyvällä säällä voin jopa mennä ulos puhumaan ihmisille, koska minulla on erikoisvalmisteinen sähköpyörätuoli, jota ohjaan leualla.

Eräs seurakuntaani kuuluva perhe on tukenut minua taloudellisesti, niin että olen pystynyt hankkimaan kannettavan tietokoneen, jota ohjaan liikuttamalla päätäni. Sen avulla voin soittaa ihmisille internetin kautta ja kirjoittaa kirjeitä asukkaille, jotka eivät ole olleet kotona, kun seurakuntani jäsenet ovat yrittäneet tavoittaa heitä. Toisten auttaminen tällä tavoin on parantanut huomattavasti kykyäni kommunikoida ja auttanut minua ajattelemaan vähemmän itseäni.

Kerron Raamatun sanomaa internetin kautta käyttämällä apunani laitetta, joka seuraa pääni liikkeitä.

Pystyn jopa käymään seurakunnan kokouksissa. Valtakunnansalilla hengelliset veljeni kantavat minut varovasti pyörätuolissani yhden kerroksen ylöspäin kokoustilaan. Kun yleisöä pyydetään esittämään ajatuksia, vieressäni istuva veli viittaa minun puolestani. Esittäessäni kommenttia hän pitää kädessään Raamattuani tai tutkittavaa julkaisuani.

Minulla on jatkuvasti kipuja, ja tarvitsen toisten apua lähes kaikessa. Siksi olen vieläkin joskus alakuloinen. Saan kuitenkin lohdutusta siitä, että tiedän ystäväni Jehova Jumalan kuuntelevan, kun puran huoleni hänelle. Saan myös voimaa päivittäisestä Raamatun lukemisesta ja hengellisiltä veljiltä ja sisarilta. Heidän ystävyytensä ja henkinen tukensa sekä rukoukset, joita he esittävät puolestani, auttavat minua säilyttämään henkisen ja tunne-elämän tasapainon.

Jehova antoi minulle lohdutusta juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Hän antoi minulle myös toivon täydellisestä terveydestä, jonka voin saada uudessa maailmassa. Kaipaankin hartaasti aikaa, jolloin voin ”kävellä ja hypellä ja ylistää Jumalaa” hänen ylivertaisesta rakkaudestaan ja hyvyydestään (Apostolien teot 3:6–9).