Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ongelma luokkahuoneessa

Ongelma luokkahuoneessa

Petteri liikahtaa tuolissaan hermostuneesti ja tuntee, kuinka vatsaa alkaa kipristellä. Hänen arvostamansa opettaja on juuri kuvaillut, miten Charles Darwin vei evoluutioteoriallaan tiedettä eteenpäin ja vapautti ihmiskunnan epätieteellisistä uskomuksista. Nyt hän pyytää oppilaita esittämään asiasta omia mielipiteitään.

Petterille tilanne on ongelmallinen. Hänelle on kotona opetettu, että Jumala on luonut maapallon ja kaiken sillä olevan elämän. Hänen vanhempansa sanovat, että Raamatun luomiskertomus on luotettava ja että evoluutioteoria on nimensä mukaisesti vain teoria, jota todisteet eivät tue. Sekä opettaja että vanhemmat tarkoittavat hyvää, mutta ketä pitäisi uskoa?

Tällaisia tilanteita syntyy joka vuosi tuhansissa luokkahuoneissa ympäri maailman. Mitä Petterin ja muiden hänen kaltaistensa nuorten pitäisi tehdä? Eikö heidän olisikin järkevää tehdä tässä asiassa oma ratkaisunsa? Heidän täytyy tutustua sekä evoluution että luomisen puolesta esitettyihin perusteisiin ja päättää itse, kumpaan he uskovat.

Raamatussa varoitetaan uskomasta toisten opetuksiin sokeasti. ”Kokematon uskoo joka sanan”, sanoi muuan raamatunkirjoittaja, ”mutta terävänäköinen harkitsee askeleitaan.” (Sananlaskut 14:15.) Raamattu kannustaa kristittyjä käyttämään ajattelukykyään ja varmistumaan ”koettelemalla” siitä, mitä heille opetetaan (Roomalaisille 12:1, 2).

Tämä kirjanen ei pyri tukemaan niitä uskonnollisia ryhmiä, jotka haluavat saada luomisopin koulujen opinto-ohjelmaan. Tarkoituksena on sen sijaan tarkastella väitteitä, joiden mukaan elämä on ilmaantunut itsestään ja Raamatun luomiskertomus on tarua.

Keskitymme kirjasessa soluun, koska se on elämän perusyksikkö. Tarkastelemme solujen hämmästyttävää rakennetta ja kehotamme lukijaa erittelemään evoluutioteorian perustana olevia oletuksia.

Meistä jokainen kohtaa ennemmin tai myöhemmin tämän kysymyksen: onko elämä luotu, vai onko se evoluution seurausta? Olet luultavasti jo pohtinut asiaa vakavasti. Tässä kirjasessa esitetään vain joitakin niistä todisteista, joiden perusteella monet ovat tulleet siihen tulokseen, että elämä on luotu.