Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Hygieniaa koskevat Jumalan lait olivat aikaansa edellä

Hygieniaa koskevat Jumalan lait olivat aikaansa edellä

 Vähän ennen kuin Israelin kansa noin 3 500 vuotta sitten saapui Luvattuun maahan, Jumala sanoi, että hän suojelisi sitä ”pahoilta taudeilta”, joita sairastettiin Egyptissä (5. Mooseksen kirja 7:15). Hän suojeli sitä muun muassa antamalla tarkkoja ohjeita, jotka koskivat sairauksien torjuntaa ja hygieniaa. Seuraavassa joitain esimerkkejä:

  •   Kansalle annetussa lakikokoelmassa vaadittiin peseytymään ja pesemään vaatteet (3. Mooseksen kirja 15:4–27).

  •   Ihmisten ulosteista Jumala antoi seuraavan määräyksen: ”Leirin ulkopuolelta tulee valita syrjäinen paikka, ja sinun on käytävä siellä tarpeellasi. Varusteisiisi tulee kuulua keppi. Kun käyt ulkona tarpeellasi, sinun on kaivettava sillä kuoppa ja peitettävä ulosteesi.” (5. Mooseksen kirja 23:12, 13.)

  •   Niiden, joilla epäiltiin tarttuvaa tautia, täytyi olla jonkin aikaa karanteenissa. Taudista toipuneiden täytyi pestä vaatteensa ja peseytyä vedessä, ennen kuin heidät voitiin todeta ”puhtaiksi” ja he saattoivat palata muiden pariin. (3. Mooseksen kirja 14:8, 9.)

  •   Kaikki, jotka koskivat kuolleeseen eläimeen tai ihmiseen, määrättiin karanteeniin (3. Mooseksen kirja 5:2, 3; 4. Mooseksen kirja 19:16).

 Israelille annettuihin lakeihin sisältyi sellaisia lääketieteeseen ja puhtauteen liittyviä piirteitä, jotka olivat paljon aikaansa edellä.

 Naapurikansoilla hygienia oli yleisesti hyvin alkeellista, kuten seuraavista esimerkeistä käy ilmi:

  •   Jätteiden annettiin jäädä kaduille. Saastuneen veden, pilaantuneen ruoan ja kaikenlaisen roskan takia olosuhteet olivat epähygieeniset. Tämän vuoksi erilaisia tauteja oli paljon ja lapsikuolleisuus oli suuri.

  •   Lääkäreillä oli muinoin vain vähän tai ei lainkaan tietoa bakteereista ja muista taudinaiheuttajista. Egyptiläiset käyttivät ”lääkkeinä” muun muassa liskon verta, pelikaanin ulostetta, kuolleita hiiriä, virtsaa ja homeista leipää. Ihmisten ja eläinten ulostetta käytettiin yleisesti lääketieteellisiin tarkoituksiin.

  •   Muinaiset egyptiläiset saivat monenlaisia loisia Niilin ja sen kastelukanavien saastuneesta vedestä. Myös monet pikkulapset menehtyivät saastuneesta ruoasta johtuviin sairauksiin, kuten ripuliin.

 Sitä vastoin israelilaiset hyötyivät Jumalan lain vaatimusten noudattamisesta ja pysyivät suhteellisen terveinä.